Tarinoita meiltä






8.-11.9.2011 Ed Dabneyn karjatyöskentelykurssi Kokkolassa
Doriksen kanssa karjaa paimentamassa
”Lännenratsastus on karjapaimenten työhön perustuva käytännöllisyyteen ja vaivattomuuteen tähtäävä ratsastuslaji, jonka hienouksien hallinta vie ihmisiän.” (SRL)

Aloittaessani lännenratsastuksen 90-luvun loppupuolella se oli vielä nuori laji Suomessa. Ensimmäisen viiden vuoden aikana valmentauduimme Limingassa säännöllisesti lähes kuukausittain, myöhemmin muutaman kerran vuodessa. Lännenratsastus vei sydämeni, koska se perustuu käytännön töihin, ja parhaimmillaan siinä pyritään mahdollisimman intensiiviseen ja herkkään suhteeseen ratsastajan ja hevosen välillä.

Tähän vuoteen asti olen kuitenkin opiskellut lännenratsastusta vain ”teoriassa” eli ilman sitä lännenratsastuksen syvintä elementtiä –karjaa. Syyskuussa sain mahdollisuuden osallistua Doriksen kanssa cowboyna ja karjan parissa vuosikymmeniä työskennelleen Ed Dabneyn karjakurssille. Kurssille oli hienoa päästä osallistumaan oman hevosensa kanssa. Doris on tullut minulle ollessaan puolitoistavuotias, ja sen perusratsutus on tehty itse, Helinä Tuomikosken korvaamattomalla avustuksella.Kurssilla päästiin kokeilemaan, kuinka sileällä tehty työ toimisi karjatilan töissä. 

Karjakurssi oli rakennettu neljäksi pitkäksi työpäiväksi, jossa hevosen kanssa työskenneltiin yhteensä noin kahdeksan tuntia päivässä. Ensimmäisenä päivänä aloitimme maastakäsittelyn periaatteilla, koska maastakäsin toimivuus on johtajuuden ja kaiken ratsastuksen perusta. 
Maastakäsittelyn aloitimme sillä, että hevonen keskittyy ja kunnioittaa ihmisen tilaa, tulee luokse ainoastaan pyydettäessä ja myös poistuu pyydettäessä.  Hevosen on väistettävä etu- ja takajaloillaan, sekä suoraan sivulle (side pass). Pyydettäessä hevosen on liikuttava eteen tai taaksepäin, ja vaihdettava suunta halutulla tavalla. Lisäksi karjahevosen tulee sietää liikettä ympärillään (lasso), sekä sietää maasta lähestyviä esineitä (esimerkiksi perässä vedettävää puomia).

Kaikki nämä elementit ovat äärimmäisen tärkeitä karjatilan töissä. Dabney korosti, että karjan kanssa työskenneltäessä hevosen täytyy toimia. Kun toimivuutta oli harjoiteltu maasta käsin, siirryimme hevosten selkään, ja aloitimme samat harjoitteet selästä.
” When you're at a ranch, everything you should be able to do from horseback. If not, the first question is why not?”

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että erilaisten esineiden siirtäminen ja porttien avaaminen on pystyttävä tekemään ratsain. Jos cowboy joutuu laskeutumaan hevosen selästä suorittaakseen jonkin tehtävän, on hän paitsi hidas, myös naurunalainen! Kurssilla opettelimme avaamaan erilaisia painavia portteja karjan keskellä, jolloin mukana on monia haastavia elementtejä. Treenasimme myös naruporttien avaamista kuivaharjoitteluna kentän laidalla, samaten hevosen selkään aidan päältä nousemista. Olin iloinen huomatessani, että mikään kurssilla vastaantullut asia ei ollut minulle ja Dorikselle mahdoton, vaikka joidenkin parissa enemmän aikaa menikin. Osa asioista oli ennestään tuttuja, osa ei.

Hyvin pian, jo ensimmäisen päivän iltapäivänä, vasikat ja hevoset päästettiin tutustumaan toisiinsa. Tämä tarkoitti sitä, että kentällä oli kymmenkunta ratsukkoa, ja vasikat laskettiin joukkoomme irti. Dabney halusi nähdä, kuinka hevosemme (ja me itse) reagoimme vasikoihin. Hyvin pian aloimme tehdä yksinkertaisia siirtelyharjoituksia, joissa harjoittelimme esimerkiksi vasikoiden siirtämistä ryhmänä ja yksittäin. Dabney puhui paljon karjanajon teoriapuolesta ja vasikoiden lajityypillisestä käytöksestä, mikä auttoi ymmärtämään karjankäsittelyn ja –siirtelyn periaatteita.

Karjatyöskentelyssä ratsastajan rooli on tarvittaessa ohjata hevosta (esimerkiksi siirtää sen takaosa vasikan tielle), mutta muuten pysyttävä poissa hevosen tieltä.
Lännenratsastuksessa puhutaankin monesti termistä cow sense: hevosen on luettava karjaa ja sen on annettava toimia vaistonsa mukaisesti. Oli hienoa huomata, kuinka luonnostaan karjan kanssa työskentely niiltä tulee ja miten helposti eläimet keskenään kommunikoivat.
Pääsimme myös harjoittelemaan lasson pyörittelyä ja lasso kädessä ratsastusta –ei muuten ole ihan helppoa! Olin kuitenkin hyvin innoissani siitä, että ohjat ja lasso samassa kädessä ratsastettaessa Doris toimi kuitenkin hienona karjahevosena, ja sen liikuttelu eri asennoissa ja väistöissä oli jopa helppoa.

Kaikista hienointa antia kurssilta oli se, kuinka hevoseni ilme muuttui. Hevoset on luotu liikkumaan, hevoset ovat työn raskaan raatajia. Kurssin aikana minun ja hevoseni välinen suhde vahvistui huomattavan paljon. Konkreettisen työn yhdessä tekeminen antoi pisteen iin päälle. Karjatyön tekeminen vaatii suurta luottamusta cowboyn ja hevosen välillä, kuten myös muiden cowboyden kesken. Luottamusta hevoseeni löytyy ja se vain vahvistui kurssin aikana. Voinkin sanoa olleeni todella ylpeä tammani fiksusta käytöksestä ja herkkyydestä.

Itse en monestaaan syystä ole koskaan ollut innostunut kilpaurheilun ja ratsastuksen yhdistelmästä, joten oikeiden töiden tekeminen ja onnistuminen todella motivoi jatkamaan. Kaikki se raaka perustyö, mitä maasta ja selästä on tehty, alkoi kantaa hedelmää. Istunnan jo pohkeiden merkitys korostui siinä vaiheessa, kun ohjat olivat samassa kädessä lasson kanssa. Pohkeiden herkkyys ja väistöjen onnistuminen nousi arvoon arvaamattomaan, kun vasikoita tuli siirrellä. Toisin sanoen, kaikki palikat alkoivat loksahdella kohdalleen. Karjatyössä hevosen ja yhteistyön on vain toimittava. Kun karjapaimenet siirtävät ryhmätyönä satoja vasikoita, ei ole enää aikaa alkaa ratsastaa pohkeita tai sulkuväistöjä läpi –niitä tarvitaan eli niiden on vain onnistuttava. How simple is that ?


- Ellu ja Doris -



Juttu on julkaistu Lapin Lännenratsastajien joulukuun "Länkkärix" seuralehdessä 2/2011. Jutun kirjoittaja on Maria 'Ellu' Isola. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti