maanantai 11. syyskuuta 2017

Avoimet ovet

on kuvaava ilmaisu monenlaiseen käyttöön. On mukava vierailla paikoissa, joissa on avoimet ovet ja itsekin voi niitä omia oviaan aina välillä availla. Siinähän saattaa vaikka ajatukset tuulettua! 

Hevosten myötä avoimmuuden tunteelle oppii antamaan sille kuuluvan arvostuksen. Luottavainen ja turvalliseksi olonsa tunteva hevonen päästää meidät lähelleen.  Se on avoin monille, sen kannalta usein absurdeillekin asioille, joita me ihmiset niille esittelemme. Surullista on, että useimmat meistä hevosihmisistä ovat tavanneet myös hevosia, jotka ovat jostain syystä oven meiltä ihmisiltä sulkeneet. Silloin voimme koittaa etsiä uutta ovea, ehkä se aukeaakin toisin päin. Onhan sitä sanottu, että kolkuttavalle avataan. 

Luottavaisin mielin kohti alkavaa syksyä 
Havaintoja tehden
vietimme syyskuun ensimmäisen viikonlopun, ratsain hevosten kanssa. On mielenkiintoista huomata ne usein suuret muutokset pienten korjausten jälkeen. Small things make a big difference on aina vaan niin totta. Ja miten kiehtovaa on nauttia niistä sekunnin tai kahden, tai joskus vain sekunnin kahdeskymmenesosan kestävistä tuokioista, kun kaikki on tasapainossa. Hevoset ovat herkkiä ja avoimia kertomaan. 

Näillä kursseilla olemme joskus ennenkin käyttäneet teknisiä apuvälineitä tukemaan havaintoja. Olemme mitanneet ohjan painoa paitsi sillä "omalla tuntumalla", myös tarkalla tietokoneavusteisella "Rein Tension" -ohjelmalla. Havainneet ja todentaneet, kuinka muutaman sadan gramman painoinen ohjastuntuma muuttuu useiden kilojen painoiseksi vedoksi hevosen suuhun ratsastajan esimerkiksi laskiessa kätensä reisien päälle. 
Tällä kertaa puimme yllemme "ristijakut", jotka visuaalisesti kertovat katsojalle ratsastajan suoruuden sekä pysty- että vaakasuoraan. Oppiminen on moniulotteinen prosessi ja vaikka oma tunne jostain asiasta olisi aito ja vahva, se voi silti olla väärä. 

"Kaiken paljastava jakku" - oiva havainnoinnin apuväline. Ovatko viivat linjassa,
mitä tapahtuu kun mukaan tulee pieni taivutus, siirtyykö hartia eteen vai menikö taakse?
Missä käsi, käsivarsi? Kääntyykö pää? 
 
Tänä kesänä olen iloinnut ratsastushetkistä Elsan kanssa.  On ollut vain yksi teema, yksi yhteinen ajatus: "Lähdetäänpä Elsa kentälle touhuamaan, niin saan sitten sinua kehua ja kiittää."  Minusta se on hieno ajatus ja parasta siinä on, että se riittää. 
Kyllä tämä tästä - yhteistyö kasvattaa ymmärrystä, puolin ja toisin 
Kurssilla havaintoja olimme tehneet edellisenä iltana teoriassa ja mietimme hevosen rakennetta ja liikettä mihin se se kykenee ja miksi. Mikä meissä on erilaista ja miten on mahdollista nämä kaksi olentoa yhdistää. Pihateorialla meillä oli sitten käytettävissä tuttu elävä malli eli Pätkälle oli jälleen tilausta nuotiopiirissä.

Edellisenä päivänä paperilla esitetyt hevosen selkärangan liikuvat osat T9-16
löytyivät tietysti myös käytännössä tämän kätevän 93 cm korkean mallinoksen selästä
Sitten eräänä päivänä
meillä oli syksy. Olihan se tuossa kulman takana viipyillyt, mutta on antanut vielä odottaa itseään. Myöhäiset pääskynpojatkin ovat vielä täällä, joten ilmojen viileneminen saisi vielä hetken viivästyä. 

Haikean kaunista 
Haikeita hetkiä Pätkällekin, laitumet kellastuvat 

Vuodenajat ovat toistaiseksi pysyneet täällä omilla paikoillaan, ne tuntuvat niin omilta ja tutuilta. Syksyyn kuuluu kaikki: auringon vielä lämpimät säteet ja taivaalta vihmova sade, pimenevien öiden hiljaiset huudot ja kalpeat, kuulakkaat aamut.

Portti uuteen aamuun