Päivä kerrallaan

on ollut kantava teema tänä talvena. Edellisestä postauksestani on nyt 80 päivää. Siinä ajassa muuten Phileas Fogg matkusti maapallon ympäri Jules Vernen tarinassa lähes 150 vuotta sitten. 

Jos tuosta nyt lähtisi, niin 80 päivän päästä voisi ehkä maistella koivun oksista silmuja.
Ainakin jossain päin maailmaa.

80 erilaista aamua, aurinkokin on palannut pikkuhiljaa takaisin paikalleen. Näin maaliskuussa valo vahvistuu ja kasvaa, tuuppaa meitä eteenpäin. Luntakin alkaa olla normaalin talven verran. Ihanaa. Tuo määrä aamuja on neljännesvuosi, johon mahtuu erilaisia värejä ja vivahteita.

Joulukuun hämärissä tulee asioita näköjään tehtyä nurinpäin ja oikein.
Ellu sutjakkaasti nousee ruunan satulaan, reki ilmeisesti astinlautana. 

Tammikuussa talven toistaiseksi kylmimmät päivät, pakkasta parina
päivänä noin -40 °. Ei kuitenkaan paria viikkoa, nekin on koettu!  

Sitten pakkasaamut purkautuivat hehkuksi aamutaivaalle. 

Tammikuun aurinko pääsi juuri ja juuri tunturin reunalle. Jokohan se on Neiti Kevät?

Opimmeko jakamaan?

Tätäkin on tullut mietittyä 80 päivän aikana. Luin Timo Suvannon Lasten Heureka-näyttelyn esittelytekstistä: jotta ihminen voisi olla nimensä veroinen - siis homo sapiens (viisas ihminen), hänen täytyy ensin olla homo discens, oppiva ihminen. Voimmeko oppia auttamaan, olemaan läsnä toiselle ihmiselle, ajatuksissa, puheissa ja teoissa? Lähellä ja kaukana. 

Osaammeko jakaa kun huomaamme kipua kehossa, murhetta mielessä ja surua sydämessä? 

Kyllä tuonkin takaa vielä lähtee polku, jos toinenkin 

Eri sukua - samaa maata vai miten se oli?

Paras aamiainen on jaettu aamiainen. 

Tai iltapala.

Kaikenlaisia kuulumisia

Kaviokuumepotilas Lisan syksy sujui mallikkaasti ja sitten joulukuussa iski tunne "been there, done that". Tulee jo urheilusuorittajat mieleen: teemme parhaamme ja katsomme mihin riittää. 

Kengittäjä Jaakko Turunen kävi tekemässä erityiskengityksen. Konkreettisen avun tuojasta, Jaakosta siis, 

taitaa olla jo satoja kuvia. Kaikki näistä omituisista kuvakulmista.

Edellä kirjoitetun mukaisesti: asiantuntijoiden kanssa kipu hallintaan ja mieli murheista tyhjäksi. Nyt kevätpäivä kerrallaan, toista vaihtoehtoa ei ole. 

Kontrolloituja kävelylenkkejä, pituus päivän kunnon mukaan.
Suojaan etujalat lämmittävillä suojilla, parantaakseni verenkiertoa kavioihin.

Kaviokuumeen akuutissa vaiheessa  (nykykäsityksen mukaan ensimmäiset 72 tuntia) kylmähoito voi auttaa.
Tämä kuva ei liity siihen, tässä Lisa muuten vain nautiskelee lumesta.


... ja tässä helmikuun auringosta 

No missä ne Rauha ja Onni oikein asuvat?

Se osoite on varmaan jokaiselle meille eri, eikä sinne taida olla oikein selviä reittiohjeitakaan. Mutta jossain niidenkin täytyy asua. 

Täällä arjen suloisessa sekamelskassa?

Yhteisissä töissä, joita vain toinen osaa?

Lajien välisessä ystävyydessä?

Pienissä kohtaamisissa? 

Vai kuukkelin rinnassa,
jota maaliskuun aurinko jo lämmittää?