sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Onnenkenkiä tienhaarassa

ja muita uudenvuoden taikoja tehdään tänä yönä eri puolilla maailmaa. Tapana on muistella mennyttä vuotta ja koittaa kurkistaa tulevaan. Toiveena kasata hyviä tapahtumia alkavalle vuodelle. 

Kiinni hitsattuja onnenkenkiä

Pitkät syksyt
ovat viime vuosina ulottuneet Lappiin saakka. Lunta odotellaan, sitä ei tule. Paitsi sitten kun tulee, niin juutumme ja uppoamme siihen, kunnes se taas sulaa yhdessä yössä ja muuttuu seuraavana  yönä uudelleen jäätiköksi. 
Ratsastusta on täällä pohjoisessa voinut toistaiseksi pitää ulkoilmalajina ja eri vuodenajat ovat olleet lähinnä vain ratsastajan pukeutumiskysymys. Nyt tuntuu, että tuo onni oli ainakin jonkun aikaa meilläkin kadoksissa. Saattoi olla sateista ja lämmintä, sade muuttui lumeksi tullen alas sulaan maahan, johon sitten jäätyi.  Hevosilla ja ihmisillä on silloin hokkikengät tai icebugit, osa hevosista kengättä. Jäätiköllä sekin ratkaisu vastaa ihmisellä olevia tennistossuja jääkiekkokaukalossa.  Kenttä on joko kovaksi jäätynyt musta maa (jolla hevoset eivät voi liikkua kipeytymättä), tai peilikirkas jäätikkö (jolla hevoset eivät voi liikkua liukastumatta) tai puolimetrinen kinos (jossa ratsastaja uupuu yrittäessään taluttaa hevosta eteenpäin).  Ei ihme, että ilman ratsastuksia tällainen moderni syksy tuntuu vieläkin pidemmältä.

Ilmasto muuttui
taas hetkeksi normaaliksi ja talvi otti kiinni syksyn pitkät viikot. Ja sitten se ilo kaksin- tai nelinkertaistui, jos lempeälle talvipäivälle sattui valoisaan aikaan treffit hevosten kanssa. Ja koska emme elä vain ratsastuksesta, vaan myös luonnon kauneudesta, niin sitäkin meille tarjottiin. 

Sininen ja valkoinen ratsastuskenttä
Oikea pakkanen pieninä annoksina on sopivaa. Hetki menee ennenkuin muistaa vaihtaa farkut toppahousuihin ja vetää villakaulurin ylös saakka. Hevoset ovat kaikesta huolimatta kasvattaneet kunnon talvikarvan - nyt se taas on tarpeen. 

Limbo huurtuu

Pätkä huurtuu ja kuorruttuu
Ruunat talviaitauksessa


Ratsastusta ajallaan
ja tällä hetkellä ilman aikatauluja. Isoa ruunaa Ellu on kuntouttanut paljon maastakäsin ja se alkaa näkyä siinä. Se tekee mielellään yhteistyötä ja liikkuu Ellun pyynnöstä myös vapaana ollessaan. On ilo seurata erilaisia hevosia. Iällä, rodulla tai sukupuolella ei ole merkitystä.

Pikku-Martti ja uusi lumi

Tämän täytyy olla jotain treeniä haute ecolea tai vastaavaa varten.
Ei kuvaajan tarvitse aina ymmärtää, riittää kun vaan kuvaa. 
Mie ja Mölli
vahvistamme säännön, siis ettei sukupuolella ole merkitystä. Paitsi silloin, jos se on tamma. Minä olen jotenkin niin kokenut olevani ruuna-ihminen. Meillä on asunut ja asuu tosi hauskoja, huumorintajuisia ja erilaisuutta hyväksyviä ruunia. Ja meillä on myös asunut ja asuu erilaisia tammoja. Ja sitten meitä on laitettu kaksi päällekkäin.

Penkki, jolta nousen selkään on Elsalle nimeltään "parkkiin" 
Tällä hetkellä me kaksi tosikkoa olemme remonttivaiheessa, ja näin vähillä ratsastuksilla saatamme olla siinä vaiheessa vielä pitkään. Mutta silti minä sieluni silmillä niin näen, kuinka me kaksi jonain päivänä liikumme yhdessä kauniisti. Olisiko se sittenkin niin, että "lika barn leka bäst" ja haaveet on tarkoitettu toteutettavaksi? 

Eräänä päivänä sitä lunta sitten taas oli paljon
Se oli hyvä päivä. 
On uudenvuodenaatto ja vuosi vaihtuu muutaman kymmenen minuutin kuluttua. Ei tarvinnut tehdä taikoja eikä uhrauksia, ei juosta tienhaaraan katsomaan tulevaisuuteen. 
Minä toivotan meille kaikille mahdollisimman hyvää ja onnellista alkavaa vuotta 💗 2018 



"Onnella ei ole huomista päivää;
sillä ei ole eilistäkään;
se ei ajattele tulevia;
sillä on vain nykyisyys,
eikä sekään ole kokonainen päivä,
vaan silmänräpäys. "

Ivan Turgenjev

maanantai 11. syyskuuta 2017

Avoimet ovet

on kuvaava ilmaisu monenlaiseen käyttöön. On mukava vierailla paikoissa, joissa on avoimet ovet ja itsekin voi niitä omia oviaan aina välillä availla. Siinähän saattaa vaikka ajatukset tuulettua! 

Hevosten myötä avoimmuuden tunteelle oppii antamaan sille kuuluvan arvostuksen. Luottavainen ja turvalliseksi olonsa tunteva hevonen päästää meidät lähelleen.  Se on avoin monille, sen kannalta usein absurdeillekin asioille, joita me ihmiset niille esittelemme. Surullista on, että useimmat meistä hevosihmisistä ovat tavanneet myös hevosia, jotka ovat jostain syystä oven meiltä ihmisiltä sulkeneet. Silloin voimme koittaa etsiä uutta ovea, ehkä se aukeaakin toisin päin. Onhan sitä sanottu, että kolkuttavalle avataan. 

Luottavaisin mielin kohti alkavaa syksyä 
Havaintoja tehden
vietimme syyskuun ensimmäisen viikonlopun, ratsain hevosten kanssa. On mielenkiintoista huomata ne usein suuret muutokset pienten korjausten jälkeen. Small things make a big difference on aina vaan niin totta. Ja miten kiehtovaa on nauttia niistä sekunnin tai kahden, tai joskus vain sekunnin kahdeskymmenesosan kestävistä tuokioista, kun kaikki on tasapainossa. Hevoset ovat herkkiä ja avoimia kertomaan. 

Näillä kursseilla olemme joskus ennenkin käyttäneet teknisiä apuvälineitä tukemaan havaintoja. Olemme mitanneet ohjan painoa paitsi sillä "omalla tuntumalla", myös tarkalla tietokoneavusteisella "Rein Tension" -ohjelmalla. Havainneet ja todentaneet, kuinka muutaman sadan gramman painoinen ohjastuntuma muuttuu useiden kilojen painoiseksi vedoksi hevosen suuhun ratsastajan esimerkiksi laskiessa kätensä reisien päälle. 
Tällä kertaa puimme yllemme "ristijakut", jotka visuaalisesti kertovat katsojalle ratsastajan suoruuden sekä pysty- että vaakasuoraan. Oppiminen on moniulotteinen prosessi ja vaikka oma tunne jostain asiasta olisi aito ja vahva, se voi silti olla väärä. 

"Kaiken paljastava jakku" - oiva havainnoinnin apuväline. Ovatko viivat linjassa,
mitä tapahtuu kun mukaan tulee pieni taivutus, siirtyykö hartia eteen vai menikö taakse?
Missä käsi, käsivarsi? Kääntyykö pää? 
 
Tänä kesänä olen iloinnut ratsastushetkistä Elsan kanssa.  On ollut vain yksi teema, yksi yhteinen ajatus: "Lähdetäänpä Elsa kentälle touhuamaan, niin saan sitten sinua kehua ja kiittää."  Minusta se on hieno ajatus ja parasta siinä on, että se riittää. 
Kyllä tämä tästä - yhteistyö kasvattaa ymmärrystä, puolin ja toisin 
Kurssilla havaintoja olimme tehneet edellisenä iltana teoriassa ja mietimme hevosen rakennetta ja liikettä mihin se se kykenee ja miksi. Mikä meissä on erilaista ja miten on mahdollista nämä kaksi olentoa yhdistää. Pihateorialla meillä oli sitten käytettävissä tuttu elävä malli eli Pätkälle oli jälleen tilausta nuotiopiirissä.

Edellisenä päivänä paperilla esitetyt hevosen selkärangan liikuvat osat T9-16
löytyivät tietysti myös käytännössä tämän kätevän 93 cm korkean mallinoksen selästä
Sitten eräänä päivänä
meillä oli syksy. Olihan se tuossa kulman takana viipyillyt, mutta on antanut vielä odottaa itseään. Myöhäiset pääskynpojatkin ovat vielä täällä, joten ilmojen viileneminen saisi vielä hetken viivästyä. 

Haikean kaunista 
Haikeita hetkiä Pätkällekin, laitumet kellastuvat 

Vuodenajat ovat toistaiseksi pysyneet täällä omilla paikoillaan, ne tuntuvat niin omilta ja tutuilta. Syksyyn kuuluu kaikki: auringon vielä lämpimät säteet ja taivaalta vihmova sade, pimenevien öiden hiljaiset huudot ja kalpeat, kuulakkaat aamut.

Portti uuteen aamuun

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Paarmapäivä ja pari muutakin

Viime sunnuntaina taisi olla kesän toistaiseksi lämpimin päivä. Poissa olivat sateet ja kosteus, tilalla leppeä tuuli. Hyttyset pakenivat varjoon ja oli juuri sellainen sopiva kesäpäivä, joita ei liikaa ole tänä kesänä ollut. Vaan iltapäivästä eteenpäin olikin sitten myös kesän ensimmäinen paarmapäivä.

Elsa kesäilee. 
Kun kissa on pöydällä, hiiret on todennäköisesti syöty.

Kesään mahtuu niin paljon: etukäteen toiveita ja unelmia, elettäessä toimintaa ja tunnelmia, jälkeenpäin muistoja. Ihana vuodenaika! Tietysti niiden muiden ihanien vuodenaikojen lisäksi.

Kaikki ei ole kaukana
vaikka joskus tulee niin ajateltua. Tarkemmin kun ajattelee, niin hevosasiossa oikeastaan mikään ei ole liian kaukana. On tullut vietyä tammoja lähes tuhannen kilometrin päähän astutukseen (ja poiskin haettiin), on käyty katsojina valmennusklinikoilla pääkaupungissa, karjakursseilla lehmiä ihmettelemässä 600 km päässä ja ratsastusvalmennuksissa monta kertaa vuodessa 400 km päässä. Itse asiassa Kalixiin Ruotsiin on matkaa vain reilu 300 km suuntaansa, joten mennessä kahvit Napapiiriltä ja menoksi. 

Jean Luc Cornille tuli kauempaa eli 1980-luvulla Amerikkaan muuttanut ranskalainen vieraili heinäkuun alussa Pohjois-Ruotsissa. Maria Bucht järjesti pienessä Börjelsebyn kylässä sijaitsevalla tallillaan kolmen päivän ratsastusklinikan, jota olimme katsojina seuraamassa. 

Kurssilla oli kahdeksan erilaista ratsukkoa, jotka saivat yksityisopetusta kolmena päivänä peräkkäin 
Joka päivä aloitettiin kahden tunnin teorialuennolla. JLC osaa tuoda tiedettä käytännönläheisesti kuulijoille, havainnollistaen hyvin esityksiään. Hän on tehnyt pitkän ja monipuolisen uran kansainvälisen huipputason ratsastajana ja valmentajana. Cadre Noir de Saumurista hän on valmistunut lähes viisikymmentä vuotta sitten. Sanojensa mukaan hänen suurin menestyksensä perustuu hänen intuitiiviseen kykyyn ymmärtää kunkin hevosen fyysinen ja henkinen tila menestystä seuranneena päivänä. 
Tuo kyky yhdistettynä monipuolisiin tutkimuksiin tulee esille hänen Science of Motion -ohjelmassaan.
Vuosikymmenten kokemus ja tiedollinen kompetenssi yhdistettynä
humaaniin ja huumorintajuiseen asenteeseen - loistavaa kuunneltavaa
"Respect for Tradition Should not Prevent the Love Of Progress" 

Maria ja JLC aamunavauksessa

Aina hevosten parasta ajatellen
Jokainen hevonen liikkuu eri tavalla
Maria ja Sally
Tällaisilla useamman ratsastus- ja valmennuskerran klinikoilla on hienoa nähdä se muutos ratsukoissa, mikä yleensä tapahtuu.  Siksi näitä jaksaa seurata, aamusta iltaan. 


Me tultiin Lapista. Meillä oli paljon pitkähihaista ja tummaa vaatetta mukana.
Ne olivatkin sitten tarpeen, suojaamaan ihoa auringolta. 
Aina on hetki aikaa hellittelylle.
Marian hevoset Sally (quarter-angloarabi) ja Amaretto (knabstrupinhevonen) 
Kauneus on katsojan silmissä 😁 ja tähän iskin heti katseeni
Marian wade-satula suorastaan hehkuu kultaisen kutsuvana.
Kotona kotihommia
on riittänyt 24 tuntia vuorokaudessa. Kesä on Lapissa tekemisen aikaa. Kun valoa on käsittämättömän paljon ja lämpöäkin välillä siedettävästi, ei malta pysyä pihalta poissa. Illalla on mukava miettiä kuinka kohta suitsait pihahommat on tehty, lantala tyjennetty, aidat korjattu ja uudet rakennettu, perunat istutettu, seinät maalattu, puut kaadettu, sahattu, pilkottu ja pinottu. Siinä välissä sitten ratsastetaan ilta-auringossa ja aamuisin juodaan hitaat kahvit terassilla.
Ja hyvin ajateltu, sehän on melkein tehty. 

Rankasavottaa. Alpo sahaa ja minä saan käyttää halkomakonetta.
Se on hidas ja turvallinen, suorastaan meditatiivinen. 
Teme kaatoi vähän isompia puita, Alpo sahasi
ja nyt minulla on muutakin kuin rankoja pilkottavana. 
... ja hitaita hevoshommia
Ihanaa aurinkoa. Joskus käytän enkkusatulaa, Elsan kanssa lähinnä
oman istunnan suoristamiseksi, parantamiseksi
Muutama metsäreissu ennen hyttyshyökkäystä .
Tänä kesänä ne tulivat vasta heinäkuun puolella. 
Ruunat rupattelemassa ennen maastoreissua
Kesän valo on ihana eri vuorokauden aikoina
Heinäkuun paarmaton päivä
Ja ne paarmat! 
Niitä sai seurata ja tuntea kuumana kesäpäivänä. En tosin tunnistanut mikä noin 40:sta Suomessa elävästä paarmalajista eniten kiusasi. Akka-paarmalla on kuitenkin hyvä näkö- ja hajuaisti. Lisäksi sillä on makuaisti jaloissaan. Ja kuten niin usein, akalla on iso vastuu suvun jatkamisesta, joten vain ne imevät verta. Ukkopaarmat nauttivat kukkien mesiaterioita!

Pätkä häätää paarmoja

Sitten kun paarma on saanut tarpeeksi imeä sitä verta, siitä voi tulla niin painava, että sen on laskeuduttava maastoon haihduttamaan vesi ja sulattelemaan veriannosta. Kohta se onkin valmis munimaan 100 -1000 munaa. Toukkavaihe paarmoilla voi kestää jopa pari vuotta, mutta aikuisena elävät vain muutaman viikon.

Mitä muuta ne ukkopaarmat tekevät kuin imevät kukista mettä? No ne tanssii! Alkukesän aurinkoisina aamuina ne tanssivat pikkuryhmissä, akat seuraavat tanssia ja valitsevat sitten sen komean ja rohkean, jonka kanssa poistuvat paikalta. *

Mesibaarit avoinna 
Sellainen paarmapäivä oli sunnuntaina, että veimme päivällä hevoset talliin muutamaksi tunniksi lepäämään. Kovin usein sellaista ei ole taidettu tehdä, en ainakaan muista.

Ensi viikosta ennustetaan lämmintä, saatamme jopa ylittää hellerajan täällä Lapissakin. Sitä kohti siis hymyillen - kaikki otetaan vastaan mitä annetaan. Jopa paarmat, jos on pakko.

Kyllä kesää on vielä jäljellä! 
* Paarmatietojen faktat olen poiminut Suomen Luonto-lehden artikkelista, jonka on kirjoittanut toimittaja Johanna Mehtola.

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Toisenlainen toukokuu

en kuitenkaan aio kirjoittaa sää-lämpötilakatsausta - on vain todettava, että erilaista on ollut. Luonto sopeutuu parhaan kykynsä mukaan ja me siinä mukana.

Toukokuun todellisuutta
Virallinen osuus:
Verkkoelämään sotkeuduin toukokuussa sen verran, että seitsemän vuoden luostolahorsefarm.net - domainin omistajuuden jälkeen, se yhtäkkiä "vanheni" entisen sähköpostiosoitteen myötä ja nämä sivut hävisivät. Nyt se olisi pitänyt ostaa takaisin Amerikasta, joten päädyin palaamaan seitsemän vuotta sitten omistettuun com-päätteeseen. Rekisteröin myös fi-päätteen. Eli nämä sivut löytyvät nyt osoitteesta www.luostolahorsefarm.com 

Tunnustellen ja tutkien
saimme jälleen viettää viikonlopun ruotsalaisen Maria Buchtin kanssa. Maria on Alexandertekniikan (tekniikka on tässä yhteydessä niin huono sana) opettaja ja hän tuntee myös paljon hevosen biomekaniikkaa. Näin hän kykenee auttamaan meitä ratsastajia havainnoimaan niitä pieniä omia kehon muutoksiamme, joilla on suuri vaikutus hevosen liikkumiseen.

Tom kulkee Marian mukana koulutusmatkoilla hiljaisena todistajana. 
Kuvassa tällä kertaa olohuoneessamme roikkuva luuranko-persoona Tom on ollut minulle tärkeä tyyppi oppimisprosesseissa. Visuaalisesti havannoitava ja käsinkosketeltava opetusmateriaali on auttanut ymmärtämään missä asennossa lantio ihmisellä on, puhumattakaan niistä istuinluista. Samoin on ollut hauska ajatella, mistä ne kädet oikeasti lähtevät tai miten kylkiluut meissä sijaitsevat, miten hengityksemme siellä sisällä kulkee. Viimeksi huomasin, että ei se kantaluu olekaan tuossa pohjeluun alla suorana tappina sojottamassa ... 

Hitaasti asiat ja havainnointi painuvat jonnekin alitajuntaan, ja sieltä sitten hyvissä tilanteissa kehoon, joskus huomaamatta. Toiveena on, että se olotila vakiintuisi ja tapahtuisi poisoppimista niistä omista maneereista ja vinksahtaneista asennoista. Viikonlopun kurssien parasta antia ovat ne muutamat hetket kun kaikki tuntuu sujuvan kahden eri olennon välillä, edes muutaman poljennon ajan. 

Herkkiä hetkiä Elsan kanssa
Ellu antaa Martin kantaa 
Tosikot leikkikentällä
eli Elsan kanssa joutuu katsomaan peiliin, halusi tai ei. Ihan sama kumpi sieltä katsoo ja minähän voin muuttaa vain itseäni. Voin oikaista näitä naamanrutistuksia ja hengittää hieman kevyemmin, on sitten Elsallakin kevyempi olla tässä akkamoodissa. Yritystä on, vaikka ei tämä helppoa ole 😄. 

Back to the basics - eli parkkipaikka on kiva paikka Elsalle myös ratsastuksen jälkeen
Toukokuussa oli yksi tai kaksi oikeasti lämmintä päivää.
Lyötiin ihan hanskat tiskiin. 
Post mortem
ja muutama sana Lisasta, joka olisi toissapäivänä täyttänyt yhdeksän vuotta. Se oli siis tästä meidän "toukokuisesta kotikolmikosta" nuorin. Kyllä minulla sitä ikävä on.

Ihmiselle lienee tyypillistä vastausten, syiden hakeminen ja selitysten etsiminen, varsinkin sairauksia tutkiessa. Sydäntalvella kaksi vuotta sitten alkanut kaviokuume oli vaikea tapaus emmekä saaneet siitä yliotetta. Tapaukset ovat yksilöllisiä eikä kaikille käy näin ikävästi kuin meille. Eli aina kannattaa hoitaa ja yrittää, sekä etsiä tietoa ja asiantuntemusta käyttöön. Lisan kaviot ovat nyt jälkeenpäin olleet Jaakon toimesta tutkimuksissa. Ehkä niistä saatu tieto auttaa vastaavissa tapauksissa tulevaisuudessa. Meidän ei myöskään ole enää tarvinnut miettiä oliko maaliskuinen päätös oikea. 

Sairaus tuotti paljon murhetta eikä murhe ei vähene murehtimalla. Kuoleman jälkeinen suru on tullut syvältä, mutta siihen on auttanut sureminen.

Surun pitää antaa mennä pois
Havaintoja eri suuntiin
tuli tehtyä alkuviikolla, kun meillä vieraili 6-7-vuotiaita, ensi syksynä koulunsa aloittavia tyttöjä ja poikia. Kaikki kävivät ratsastamassa mainioilla ja rauhallisilla poneilla, Venlalla ja Vertillä. Lähes kaikille ne olivat ensimmäinen konkreettinen kosketus hevosmaailmaan ja ilmeistä päätellen varsin onnistunut kokemus. Tunnelma vierailupäivinä oli elämäniloa täynnä. 

Tuo on Martti!
Arvuuttelimme kuka kukin on hevostarhassa.
Lainahöyhenissä eli Venla ja Vertti vierailulla 
Tuunasimme kuntoon myös kentän laidalla oleskelevan Putte-puuhevosen, joka on pitänyt muutaman vuoden taukoa. Sen entinen satula oli kulunut puhki ja tukkakin oli hävinnyt. Me emme tunnetusti heitä paljon mitään menemään, kun ei sitä koskaan tiedä mitä tarvitsee. Tallin ylisiltä sitten kaivettiin esiin vanha enkkusatula. 
Tämän vuoden elokuussa tulee kuluneeksi 31 vuotta siitä kun tuolla satulalla ratsastin Kuopion raveissa montélähdössä kolmannen palkinnon.  Olin ostanut venäläisen lämminverioriini sen ollessa 3-vuotias. Tuo hevonen oli muuten se, jonka vuoksi olimme tavanneet Alpon kanssa tallitalkoissa joitakin vuosia aikaisemmin. Vaan se on jo ihan toinen juttu.


Vanhaa satulaa tuijottaessani muistin, että ratsastin lähdön Alpon ajohaalari ylläni.
Samalla tajusin, että Alpolle mahtuisi edelleen päälle se haalari! Höh. 

Kesä ja keskiyön aurinko
ovat täällä sittenkin. Olkoonkin, että kesän vihreys ja lämpö tätä kirjoittaessa ovat vielä hakusessa. Meillä  on kuitenkin valoa ja lumet alkavat olla poissa. Tänä iltana tuli tehtyä ensimmäinen kesämaasto: untuvaliivillä ja paksuilla kengillä tarkeni oikein hyvin. Nautitaan siis siitä mitä on.