Keskitalvea kohden

on Lapissa saatu edetä upean lumisissa ja talvisissa olosuhteissa. Ja erityisen sopivasti keskitien kulkijoille eli mitään ei ole ollut liikaa tai ylenpalttisesti. Viimeisen kuukauden aikana ei juurikaan nollakeliä eikä yhtään talvista vesisadetta, kovimmat pakkaset pysytelleet -30° vähäisempinä, lunta on tullut porstuaan yhden tuulisen yön myötä, mutta tupaan ei yhtään. Kaikkea siis kohtuudella.

Paitsi tietysti luonnon kaunetta, sitä meille on suotu paljon tänäkin talvena.

Samaa lajia, neljää eri rotua ja hyvin mahtuvat yhdessä syömään.
Ihminen antoi itselleen nimen "homo sapiens", mutta ei hallitse tätäkään yksinkertaista asiaa.

Arjen valot

ovat olleet nautittavia. Päivän lyhyydessä on myös hyviä puolia: samalla retkellä pääsee kuvaamaan sekä auringonnousun että auringonlaskun. Eikä aikaa mene siihen kuin pari tuntia, kohta ei sitäkään. 

Aurinko kaunistaa hakkuuaukeatkin. 

Varhain aamulla talliin mennessä, juuri ennen ulkovalojen syttymistä, minulla on aina muutamat pitkät sekunnit aikaa antaa silmien ja mielen tuntea millainen aamu on.
Taivas on joskus vielä tähtien peittämä, kirkas ja syvä. Joskus pilvet makaavat kattojen lähellä, hönkäävät leutoa talviaamua paljaaseen päähän. Ja on aamuja, jolloin tuulella on kiire ehtiä nopeasti kulkijan ohitse. 

Iltatallista tullessakin maisema voi olla mitä vain.

Tasapainoa metsästä
on haettu ihmisille, koirille ja hevosille. Hyvistä olosuhteista johtuen, hevosiakin on nyt liikutettu lähinnä maastossa. Reittejä ja polkuja on hyvä pohjata ratsastaen kun lumi on pysynyt pehmeänä. Pohja ei myöskään ole liukas eikä lumi ole liian raskasta tai karkeaa hevosille. 

Kun lunta on paljon, solmimme hevosten hännät.
Näin ne eivät itse astu vahingossa hangen päällä lipuvalle hännälleen. 

Metsässä liikkuminen on hevosille kovin luontevaa. Kun katsoo vapaana liikkuvia hevosia, niin kyllä ne aikamoisen taitavia, nopeita ja varmajalkaisia ovat liikkeissään, myös epätasaisessa maastossa. Tilanne tietysti muuttuu kun selkään asetetaan kymmeniä kiloja epämääräistä painoa, jonka liikkeistä hevonen ei voikaan olla varma. Melkoisia tasapainotaiteilijoita nuo hevoset siis ovat ... 

Doster ja Limbo palaverissa ennen maastoreissua.

Olemme sekä omia nuoria että vanhempia meille muuttaneita hevosia ratsastaneet aina paljon maastossa. Kentällä peruskoulutettuja asioita tulee tehtyä metsäpoluilla kuin huomaamattaan, samat ratsastuksen avut pätevät sielläkin. Tulee huomioitua taipuuko, siirtyykö, kääntyykö, pysähtyykö, peruttaako, seisooko paikallaan. Ja kummasti ratsastajankin tasapaino kehittyy. 

Kiitoksena kaiken päälle hyvä ja rauhallinen mieli. 

Ellu ja Ruuna, siis Doster.
Meillä olleista puoliverisistä ehdottomasti lungein maastokaveri.

Nuorilla hevosillamme on taidettu tehdä ensimmäiset laukannostotkin maastossa, "tarkoituksella puolivahingossa" kohdissa missä hevonen luontaisesti siirtyisi askellajista toiseen. Samoin ovat monet asiakkaat saaneet kokea elämänsä ensimmäiset laukkatunnelmat nimenomaan maastossa, tosin siis kokeneilla hevosillamme 😊. 

Ilo on aina ollut yhteisesti jaettua.

Kenttäjumppaa

Elsan kanssa tutkitaan ketunjotosta. 

Elsan kanssa valokuvataan. Ja otetaan maistiaisia. 

Rajallinen aika

on joinakin päivinä alkanut tuntua rajattomalta. Olen kesästä saakka opetellut uutta ajankäyttöä eli tehnyt palkkatyötä tunneilla mitattuna vain murto-osan aikaisemmasta. Vanhasta pois oppiminen käy kyllä välillä ihan työstä. Ja sitten sitä joutuukin pitämään palaveria itsensä kanssa.

Onneksi palaveripaikaksi käyvät nämä metsäpolut, ajatusten voi antaa tulla ja mennä. On hiljaisuutta ja tilaa, rajattomasti. Siispä hyviä keskitalven hetkiä, kaikille meille! 

Laiduntarhan lepotauko.
Oikeassa reunassa kynttiläkuusi, jota kutsutaan kotikuuseksi.

 Nyssen kanssa aamulla kotipolulla, kauempana edessä häämöttää kotikuusi.