Valojen välissä

elämä pikkuisen hidastuu, mutta samallahan siinä on hitusen helpompi pysyä mukana. Tai ainakin pitäisi olla, vaikka tahti ympärillä tuntuu usein vain kiihtyvän. On kuitenkin aika hienoa, että aurinko nousee ja laskee ajallaan, olipa meillä ihmisillä miten kiire tahansa. 

Vähäinenkin auringon valo antaa tahdin elimistön sisäiselle kellolle. 

Lokakuu meillä oli mukavan kuiva ja lämmin, ihan virallisesti. Keskilämpötila yli puolitoista astetta tavanomaista lämpimämpi ja sadettakin saimme vain 9 mm, viime vuonna vastaavana aikana satoi 39 mm. Lapissa oli kaiken kaikkiaan kaunis lokakuu. 

Lapissa on monta Lappia

Talvi yllättää satunnaisen ratsastajan

Samasta auringosta ja viileän kirkkaista päivistä sai nauttia myös kotona hevosten kanssa. 

Vaikka olemme Elsan kanssa tällä hetkellä mallia pallo & pulla, niin meillä on ollut mukavaa. Muutaman vuoden tauon jälkeen, on ollut sopivaa aloittaa alusta. Pieniä ja tärkeitä asioita, jotka palautuvat molempien fysiikkaan ja psyykeen. Mistäpä sitä tietää miten timmissä urheilukunnossa sitä Elsan kanssa ollaan ensi keväänä...

Kunnioita, keskity, kiitä. 

Parasta kaikessa melkein onkin, kun ei voi tulevasta tietää. Voi vain pyrkiä tekemään parhaansa tänä päivänä, se on juurikin riittävästi! 

Kiittäminen kannattaa aina ja
hevoset ovat kiitollisia kiitettäviä

Sitten eräänä päivänä, kuten kaikkina muinakin aikasempina vuosina, kaikki jäätyi. Alpo ehti lanata kentän ennen kuin se jysähti ihan umpijäähän. Nyt siihen odotellaan lunta, joka tällä viikolla tuntuu laskeutuvan etelä-Suomeen. Eiköhän sitä vielä meillekin tule. 

Elsa keskittyy olennaiseen, osa 1: laumatoverin hoitamiseen

Elsa keskittyy olennaiseen, osa 2: Elsa syö kuormasta

Lisa valmistautuu talveen

paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten. Sairastupalaisesta se siirtyi toipilaaksi viime vuonna ja nyt on varovainen ajatus, että saatamme olla lähellä kuntoutuspotilaan statusta. Loppukesästä saakka tilanne on parantunut koko ajan, sillä ei ole lääkitystä ja se on voinut ulkoilla. Paljon on koettu, paljon on kokeiltu ja paljon on kai myös koeteltu. Arvelen kuitenkin, että näinkin paskamaisesta asiasta kuten sairaudesta, tässä tapauksessa siis kaviokuumeesta, voi oppia jotain.

Tässä lässytän Lisalle, vaikka se ei totisesti lässyttämisestä perusta. 

Taudin hoidon myötä olen oppinut, ettei kannattaisi murehtia. Tai jos on pakko murehtia, niin murehtisi vain niitä asioita, joihin voi (ehkä) vaikuttaa. Jos siis kuitenkin on pakko murehtia, niin ei kannata murehtia yöllä, ei ainakaan aamuyöllä. Voi kokeilla murehtia kauniina aurinkoisena aamupäivänä tai vaikka jossain erityisen kauniissa paikassa - murehtiminen on silloin paljon vaikeampaa, se voi olla jopa mahdotonta.

Lisalle on kasvanut oikein hyvä talvikarva, koska se on voinut koko syksyn ulkoilla, ilman loimia.
Sen muutamat tummat "appaloosa-pilkut" näkyvät taas. 

Kaviokuumetta ei pysty ennustamaan ja kuten monessa muussakin vaikeassa sairaudessa, ulospäin siitä näkyy merkkejä vasta kun elimistössä on jo tapahtunut paljon. Sitten pitää saada kiinni kavioiden hoidosta, ruokinnasta, aineenvaihdunnasta ja liikunnasta. Ja koska ne ovat asioita, joihin voi vaikuttaa, niihin kannattaa keskittyä yhdessä tietäjien ja taitajien kanssa. 

Tästä jatketaan, hyvillä mielin.

Sitten vielä niistä valoista

joiden välissä sitä asutaan. Ne vuorokaudet, kun taivas on kirkas, ovat täynnä ihmeellisiä valon hetkiä ja erilaisia värisävyjä. Marraskuun alkupuolella ne mahtuvat viiden tai kuuden tunnin sisään ennen kuin taivas pimenee yöksi. Sama ilmiö toistuu keväällä, silloin vain valoja ei sammuta välillä kukaan. 

Kärsi tässä nyt sitten kaamoksen pimeydestä. 

Aamulla 9.11. 2016 ennen kello kahdeksaa

Puolenpäivän maissa, aurinko korkeimmillaan

Ennen  kello viiden teetä, ennen iltaa 8.11.2016.
Alhaalla oikealla näkyy nouseva kuu.

PS.
Lumi tuli ajallaan, eli tätä postausta viimeistellessä sai tänään 11.11. herätä uuden lumen aamuun.