torstai 7. heinäkuuta 2016

Kesäkoulussa

ehtii miettimään oppimisen ihmeellistä maailmaa. Paljon tulee opittua vaikkei aina niin haluaisikaan, joskus elämä yllättää. Kokemukset muuntuvat niin, että ihmisen tiedoissa, taidoissa ja lopulta asenteissakin tapahtuu muutoksia.

Mustavalkoinen ei sittenkään ole mustaa ja valkoista.
Eläimen ja ihmisen välinen vuorovaikutussuhde on kiehtova aihe. Liekö se syynä siihen, miksi asumme tilalla, jossa on enemmän muiden nisäkäslajien edustajia kuin meitä ihmisiä. Biofilian käsitteen mukaan ihmisellä on sisäinen tarve olla osa elävää luontoa. Siihen liittyy myös ihmisen tarve kohdata muita eläimiä sekä yrittää ymmärtää niiden kieltä ja käyttäytymistä. 

Lähellä olevien asioiden havannointi on vaikeaa ja on hankalaa irrottautua tutuista (ja niin oikeaksi todetuista!) näkemyksistä. Kyseenalaistaminen vaatii rohkeutta, uudet ajatukset ennakkoluulottomuutta, etäisyyden ottaminen uteliaisuutta. 

Läheltä katsottuna vain kivikasoja, kauempaa tarkasteltuna aivan jotain muuta. 
Opintiellä kotona

Ihmisen mieli on ihmeellinen: yksi tai kaksi tällaista päivää
saa unohtamaan kaikki ne 32 toisenlaista kesäpäivää
Olin kuulemassa Jari Salmelan (Alfapartners) luentoa "eläinten mielestä ja kielestä" ja minkä loistavan oivalluksen opinkaan. Hänen sanojensa mukaan eläimet voivat auttaa meitä kulkemaan kohti vapautta. Ne ovat henkisesti vapaita vaikka elävät toisen lajin maailmassa, vankeudessa. 

Vilma, alati tarkkaileva,
Se on tietoinen kaikista pihapiirin tapahtumista
"Eläin on pysynyt itselleen uskollisena. Se on pysynyt rehellisenä, aitona. Se ilmentää aidosti ja spontaanisti alkuperäistä luontoaan." 

Molterille on samantekevää miten päin se lava-auto on,
kunhan se on aurinkoon päin.
Ville ja olemisen syvin olemus.
Meillä on ollut useita hevosia, jotka ovat saaneet vanheta rauhassa. Sellaisissa hevosissa tuntuu asuvan vuosituhansien viisaus. Tallin seniori Daniela on nyt 23-vuotias: muuten timmissä kunnossa, mutta tekareille olisi jo käyttöä. Onneksi ruoho on lyhyttä. 

Vapaana, välillä villinäkin.
Kun Lisa sairastui kaviokuumeeseen ja minulle alkoi valjeta miten pitkällisestä ja vaikeasta sairaudesta oli kysymys, ensimmäiset tuntemukset olivat, että kaikki se tieto siitä lisää tuskaa. Onneksi joku oli viisaampi ja totesi asian olevan juuri toisin. Tieto ei lisää tuskaa, vaan antaa työkaluja toipumiseen. Oppiminen on siis mahdollista, vaikeissakin asioissa. 

Hyvänä päivänä (= aurinkoa ja tuulta, ei lentäviä öttiäisiä) ulkoilua normiasussa.
Näitä päiviä ei juuri ole ollut.
Tämä on juuri niin tylsää miltä se näyttääkin: kontrolloitua kävelyä avaruusasussa. 
Lisan elämä on vielä kontrolloitua, erityisesti ruokinnan suhteen. Se ei saa "oikeaa vihreää", mutta tietyt kasvit (esim. siankärsämö) sekä puiden ja pensaiden lehdet ovat sallittuja. Luonto hoitaa.

Tämä on juuri niin mahtavaa miltä se näyttääkin: ulkona syömistä, melkein vapaana
Opinteille maailmallekin

Reilun viikon kuluttua jätän vakituisen työni kodin ulkopuolella, viiden vuoden ja viiden kuukauden työrupeaman jälkeen. On aika avata oppikirjoja ja kulkea jälleen uusia polkuja, tosin aivan varmasti pääosin tässä kotipiirissä. Osa-aikaista opiskelua liittyen eläimiin ja luontoon, pieniä projekteja ja yleisen tahdin rauhoittamista.

Työhuoneen huoneentaulu
Vaihdantataloutta ja vaihtokauppaa 

Kun vaihtaa säännöllisen palkkatyön epävarmaan keikkatyöhön, taloutta joutuu miettimään. Pienessä mittakaavassa asioille löytyy kyllä uusia näkökulmia. 

Ihanat Ritva ja Eki olivat raparpereja vailla.
Sattasesta aikanaan mukanaan tuotu raparperi villipuutarhassamme tekee hyvää satoa.
Nyt tehtiin sopivat ja mieluisat vaihtokaupat.
Järjestys se on epäjärjestyskin.
 Oleellista on, että maailmassa saisivat kaikki kukat kukkia.