tiistai 22. syyskuuta 2015

Syksyn tuulia

tunnustellessa ohessa vielä pieniä kesän ja alkavan syksyn kuvatuokioita. Hauskinta sateisen kesän kuluessa on ollut seurata pienen villiponin touhuja pihapiirissä. Se liikkui alkukesällä riimu päässä. Aina siihen asti kunnes juuttui riimustaan auton peräkärryn laitakoukkuun, jolloin se sitten veti kärryä useita metriä mukanaan.
Mikä vapaus se sellainen puolittainen vapaus on? Nyt on riimukin laitettu tallin naulaan ja villiponi kulkee tiluksillaan täysin vapaana.  
Voutilainen viidakossa
Siitä sisään mistä portti on auki.
Kylvimme yhden tarhan heinälle ensi kesää varten. Voutilainen ottaa siis vähän ennakkoa.
Se kulkee tallin toisesta ovesta sisään ja toisesta ulos. Tutkii tyhjät karsinat, käy lantalassa kakalla (!) ja piehtaroi ratsastuskentällä. Tulee kun huudetaan, tai sitten ei. Seuraa talon tilannetta pienen shetlanninponin suurenmoisella itsevarmuudella.

Alpon kanssa heinäpaalua siirtämässä
Toiset touhuaa, toiset syö.
Tässä tarkistuksessa Martin eväsheinät. 
Loppukesä on kuljettu päivä kerrallaan, kesän lämpöä saatiin elokuussa. Ratsastuskurssilla lainahevosella, kotihevosten kanssa puuhastelua. Aina on vuorokaudessa yhtä vähänlaisen tuntuisesti tunteja kun on mieluisaa tekemistä.  

Lisan kanssa tuli pientä takapakkia ja se on ollut karsinalevossa pari viikkoa. Se voisi varmaan ulkoillakin varovasti, mutta koitamme ottaa niin varman päälle kuin se tämän hankalan taudin kanssa yleensä on mahdollista. 

Lisa ilmaisee mielipiteensä 

Koira kuuli kurkiauran

ja sitten sen näin minäkin. Yksi aisteistani, kuulo, on nykyään melko huonosti toimiva. Eläinten kanssa touhutessa on se hyvä puoli, että ne osaavat ilmaista itseään myös puhumatta. Pitää vaan olla tarkkana.  Niin olisi tämäkin kurkiaura jäänyt kokematta ilman eläinkavereita. Kurjet lentävät kilometrien korkeuksissa, tällä kertaa sen verran alempana että minäkin kauniisti kaartuilevan lintuauran erotin. 
Nysse kertoo minne kannattaa katsoa
Vanhan kansan uskomusten mukaa kurki kannattelee koko taivaankantta. Paljon sillä siis on vastuuta harteillaan. Samasta syystä talon oleellisin ryhdissä pitäjä on kurkihirsi. Sanottiin myös kurjen ennustavan asioita äänellään. Keväisin ne varoittavat ihmisiä heikoista jäistä. Ja syksyn tullen varmaankin muista asioista.

Brisha ja Nysha ja sanomattomat jutut
Kurkipellolla koirien kanssa rämpiessä, muistan kuuluvani eliittiin eli maailman hyväosaisiin.

En tietenkään mahdu siihen kaksikerroksisen linja-auton joukkoon ihmisiä, jolla on omaisuutta enemmän kuin maapallon 3,5 miljardilla köyhimmällä yhteensä, mutta olen silti etuoikeutettu. Olen tavallinen suomalainen palkansaaja, pienyrittäjä, asuntovelallinen ja veronmaksaja. Minä osaan lukea ja kirjoittaa, minä saan vapaasti ilmaista mielipiteeni, minä voin päättää mitä meillä tänään syödään. Näin ei todellakaan ole kaikkialla maailmassa.

Eikö meidän kannattaisi katsoa ylöspäin ja eteenpäin?
Jos ratsastan ja tuijotan vain hevoseni niskaa, itseeni tyytyväisenä hykerrellen, kopsahdan todennäköisesti päin maneesin seinää tai kentän aitaa, pahimmassa tapauksessa päin toista ratsukkoa. Sama se on kävellessä: jos tuijotat vain omia kengänkärkiäsi, saatat jäädä siihen uskoon, että maapallo todellakin on litteä. Kun nostamme katseemme, emmekö näe vähän kauemmaksi? Näemme että maapallolla ei sittenkään ole reunoja ja täällä kuljeskelee aika paljon muitakin ihmisiä. 

Kurkipellolla kulkiessani minulla ei ole harhakäsityksiä siitä, että minulla olisi jotenkin enemmän oikeuksia tämän Telluksen suhteen kuin miljoonilla muilla ihmisillä. Velvollisuuksia kylläkin, kuten meillä kaikilla hyväosaisilla. 


Sitten vielä muutama sana Martista ...

koska elämään mahtuu paljon iloisia asioita. Jopa me suomalaiset osaamme iloita - vaikka se joskus tiukkaa meille tekeekin! Iloitseminen tekee myös hyvää.

Martti on nyt seitsenvuotias, ruskea quarter - ruuna. Kotona syntynyt ja kotona aika paljon aikaansakin viettänyt. Ellun sanojen mukaan "epärohkea" (ei siis arka!), mutta vilpitön, utelias ja kaveriinsa luottava. Huumorintajuinen, joskin ratsastajan pilkkuvirheet huomioiva veijari. 

Seuramme järjesti lännenratsastuskilpailut naapuritunturin maisemissa, Pyhällä. Sinne sitten Ellu ja Marttikin. Martin elämän ensimmäiset kisat ja Ellullakin oli kai noin 10 vuoden kilpailutauko takanaan oman kentän kisoja lukuunottamatta. Ihan oli iloinen päivä.

Verryttelyä ja taukoilua varikolla
Allaolevat kuvat on ottanut Pasi Hiltunen, joka on tainnut vuosien saatossa ottaa vähintään tuhansia, todennäköisesti kymmeniätuhansia kuvia myös hevosista ja ratsastajista eri tilanteissa. Siispä näihin kuviin, näihin tunnelmiin! 

Kilpailuissa ratsukot odottavat rivissä eli line-upissa tuloksien julkaisemista.
Kilpailujen tuomari ja ring steward eli kehäsihteeri laskevat pisteitä tarkkoina. 
Trail on lännenratsastuksessa tarkkuutta ja kuuliaisuutta vaativa laji. Tässä Ellu ja Martti portilla, joka
tulee avata ja sulkea sujuvasti, hevosen koskematta porttiin tai naruun. 
Kilpailijen radat ovat lyhyitä ja niissä esitetään yleensä kaikki askellajit
... ja Hakuna Matata!

Lännenratsastuksessa kilpaillaan myös lajissa nimeltä Freestyle Reining. Siinä esitetään karjapaimennuksesta jalostettuja reiningliikkeitä musiikin tahdissa. Liikkeissä arvostellaan tekninen ja taiteellinen suoritus. Esitystyyliin sopiva pukeutuminen on sallittua.

Areenalle tulossa, ystävykset Timon ja Pumba

Hakuna matata
Sana ihana on
Hakuna matata
Kertoo kohtalon

Ei huolen häivää
Päivä on huoleton
(Anna palaa skidi)
Filosofiaa
Näin on se vaan
Hakuna matata.