tiistai 28. huhtikuuta 2015

Pitkä kevät

on sellainen, jolloin tuttu maisema elää omaa elämäänsä, olitpa siinä itse läsnä tai et. Minulla ja huollettavallani Lissulla on ollut sellainen, sairaan pitkä kevät.

Tänne emme ole päässeet tammikuun jälkeen vaikka asumme ratsastuskentän vieressä
Tammikuun loppupuolella Lisalla diagnosoitiin viikon arvailujen jälkeen kaviokuume. Se on ikävä, vaikea, kivulias, pitkäaikainen sairaus, jonka syntysyytä ei täysin tiedetä vieläkään. Altistavia tekijöitä ovat ylipaino ja liian vähäinen liikunta, liikkuminen kovilla alustoilla, riittämätön kavioiden hoito, korkeasokerinen heinä ja vahva rehuruokinta, liian voimakas laiduntaminen, hormonitoiminta. Tai sitten ei löydy mitään edellämainittua syytä tai tekijää. 

Useimmille potilaille kaviokuume tarkoittaa mm. täydellistä lepoa, kipulääkitystä ja sen myötä myös vatsansuojalääkitystä, ruokavalion tarkistamista, erikoiskengitystä tai -vuolua, röngtenkuvia, verikokeita, tammoilla myös hormonitoiminnan seurantaa.

Hyvinä päivinä tavarat lentelevät karsinan vieressä olevista naulakoista.
Talliin tulijan tämä näky siis ilostuttaa.
Tätä kirjoittaessa takana on noin 13 viikkoa karsinalepoa, siis lähes 100 vuorokautta eli n. 2200 tuntia. Vapaana ollessaan hevonen liikkuu lähes koko ajan, toki pääasiassa syödäkseen tai mahdollisesti paetakseen uhkaavaa vaaraa. Pakkolepo ei siis ole kenenkään vapaaehtoinen valinta. 

Eläimen ollessa kyseessä siihen liittyy hoitajan vastuu, hevonen ei voi tässä tapauksessa tietää omaa parastaan. Ei se satuloitunakaan itse asetu ergonomisesti mahdollisimman hyvään työasentoon, kyllä ratsastajan tulee se sinne ohjata. 

Tallissa Lisalla on iso karsina ja aina hevosseuraa, sen mieli on pysynyt rauhallisena
Lisa on aina ollut henkisesti vahva ja tasapainoinen hevonen. Varmuuden on saanut aikaan sen oma, luontainen kyky liikkua fyysisesti tasapainossa, sen ei ole tarvinnut hätääntyä asioiden kanssa. Se on osoittanut olevansa tyypillinen työhevonen, jonka voit aamulla ottaa hommiin, se tekee mitä pyydetään ja palaa sitten mielipuuhaansa, syömiseen ja rauhalliseen olemiseen. Se ei tarkoita etteikö siitä löytyisi virtaa. Ihmisen tavoittelema "älä tee niin paljon kuin on mahdollista, tee niin vähän kuin on tarpeen" - filosofia on Lisalla sisäänrakennettu.

Mielen myllerrystä
Ihmisen mielessä on kaksi suurta gravitaatiokenttää: haaveet ja huolet, näin olen kuullut minua viisaammalta. Haaveet ja huolet, toiveet ja pelot, niistä tietoisena ihminen hakee helpotusta ajatuksiinsa. Jossain vaiheessa onneksi huomaa etteivät ajatukset ole totta, mieli ei voi määrätä maailmaa.

Kuva: Pasi Hiltunen, kesäkuussa 2008.
Lisa on kuvassa reilun kahden viikon ikäinen.
Tieto ei lisää tuskaa
vaan antaa työvalineitä. Se, ettei meillä ole ollut tämän 35 vuoden hevostallinpidon aikana yhtään kaviokuumetapausta, on tietysti ollut onnekas sattuma. Se kuitenkin tarkoitti myös tiedonpuutetta ja sitä laaria on nyt pitänyt täyttää.

Saman asian kanssa tuskailevia hevosenomistajia on paljon, ja sellaisen ryhmän löytyminen verkosta on ollut ensiarvoisen tärkeää. Jaettua tietoa, kokemusperäistä faktaa, eri näkökantoja, perusteltuja muutosehdotuksia, vanhentuneen tiedon hylkäämistä, linkkejä tiedon lähteille, muutosten toimeenpanoa käytännössä.

Lähipiiri on osallistunut, tehnyt ja toiminut.
Tässä Lissu Alpon manikyyrissä ties monennenko kerran. 
Amerikan puukengät
Röngtenissä Lisa on käynyt Ellun ja Temen kanssa reissaten nyt kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla analysoitiin mitä muutoksia tulehdus on mahdollisesti kavioon tehnyt ja saatiin hoitosuunnitelma. Kontrollikäynneillä on päästy näkemään hoidon tulokset ja suunta on ollut oikea. Kaivokuumeesta parantuminen (se ei aina ole itsestään selvää, hyvästäkään hoidosta huolimatta) vie yleensä kuukausia, kavio kasvaa ns. läpi vuodessa. 
Rovaniemelle röngteniin menossa (kuva: Ellu Isola)
Luin artikkelin, jossa suomalaisen aivotutkijan mukaan kaikkeen tekemiseemme tieto vaikuttaa vain kymmenkunta prosentin verran. Aivoilla ja tiedolla emme siis koskaan voi hallita elämää. Tämä tuntuu jotenkin niin tutulta ja inhimilliseltä, kaikesta maailman tiedosta huolimatta.

Yön pimeydessä
ajatukset kuitenkin karkaavat sinne minne niiden ei kuuluisi mennä. Kun huolet ja syytökset ruokkivat pelkoja, toiveet ja haaveet liukuvat liian kauas.


Jos olisin ollut talvella paremmassa kunnossa, olisinko voinut estää tapahtumasta mitä tapahtui? Jos olisin ollut tarkempi arkipäivän ratkaisujen suhteen, olisiko tämä kaikki voitu välttää? Jos olisimme syntyneet preerian karjatilalle, emme olisi kumpikaan ylipainoisia ja tekisimme töitä aamusta iltaan ja olisimme terveitä ... 


Tai ehkä sittenkin siellä preerialla kalkkarokäärme pistäisi yöllä Lissua ja minä polttaisin käteni leirinuotiolla enkä voisi enää koskaan kirjoittaa saati lassota lehmiä kiinni. Ajatuksilla ei ole näköjään mitään rajaa, joten ne on parasta ottaa hallintaan.

Toiveille ja haaveille
voi kuitenkin nyt antaa elintilaa. Tilanne on tällä hetkellä parempi ja sen mukaan eletään tätä päivää. Jokaiseen aamuun on pyrkimys herätä edellistä aamua luottavaisemmin, valmiina vastaanottamaan sille päivälle tarkoitetut asiat ja tekemään parhaansa niiden eteen.

Lisa kahden viikon ikäisenä, kesäkuussa 2008. Kuva: Pasi Hiltunen
Lisa 4-vuotiaana
Tästä haaveilen: päästää Lissu taas voimistelemaan itsekseen, ihan vain voimistelemisen ilosta
Kuva viime talvelta,  Lisa on 6-vuotias