keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Kaikkea paljon

ja mieluiten yhtäaikaa, ihmisen mieli on mittaamaton. Olemmehan me muutenkin aika outoja olentoja. 

Me haluamme vihreän kesän ja lämpimän kesäsateen. Mutta ei hyttysiä eikä siitepölyä. Syksyllä voisi olla kaunista ruskaa ja pakkasen puremia puolukoita. Mutta ei päiväkausien sadetta eikä pakkasen palelluttamia sieniä. Ja talveksi haluamme lumen kuorruttamat puut, postikorttimaiseman ja samalla ihanasti lämmittävän auringon. Mutta se ei tietenkään saa sulattaa lunta puiden oksalta, se saisi vain lämmittää meitä. 
Meille luonto on tärkeä, mutta mieluiten mukavina annoksina. 
Sateenkaari lumikuusikossa, ihmisen mielestä mahdollista
Ehkä juuri siksi eläinten on niin vaikea ymmärtää meitä. Me haluamme hevosten juoksevan vapaana ja lujaa, mutta ei niin vapaina eikä ainakaan niin lujaa. Me haluamme niiden keskittyvän meidän tekemisiimme samalla kun itse keskitymme kentän laidalla rupattelevaan seurueeseen. Koiran paikka on lattialla, paitsi perjantai-iltaisin sohvalla. 

Oksalla ylimmällä lienee paras paikka linnuille

Me pidämme linnunlaulusta, haluamme kuulla sitä. Ja kun haluamme vielä enemmän kuulla sitä, vielä lähempää ja vielä kovempaa, me suljemme linnun häkkiin lähellemme. Ja sitten puhkomme linnulta silmät, jotta se laulaisi vielä kovemmin, vielä kiihkeämmin ja kauniimmin, Ja laulaahan se, koska se on sen ainoa keino koittaa saada yhteyttä lajitoveriinsa, jota se ei näe. Ja jota häkissä ei tietenkään ole.  

Talven tuleminen
kestää tänä syksynä kauan. Taidamme suotta pukeutua mustiin kuten harmaana vuodenaikana on tapana. Päivien erilaisuus ja tunnelmien nopeat vaihtelut saavat ajankulun kiertymään nopeammin. Tuntuuko se vain siltä, onko yö tosiaan niin paljon päivää pitempi? Voimme varmaan laskea tunteen yhtä voimakkaaksi kuin järki. Päivän virallinen pituus on nyt noin kaksi tuntia. 

Marraskuun sateet muuttuivat kirkkaiksi päiviksi. Jokunen taisi kyllä jäädä huomaamatta.
Hevosten talvikarva kasvaa ja tihenee, valon väheneminen vaikuttaa enemmän kuin lämpötila.
Sitten sitä kuitenkin yhtäkkiä taas annetaan, sitä lunta siis. Kerralla, nopeasti ja paljon. Olisiko tämä tehokkaalle nykyihmiselle hyvä? Kun kerran talvella lunta pitää tulla, niin pitäisikö sen tulla täsmäiskuna yhtenä yönä? Joskus tuntuu, että meidän kanssamme leikitellään. 

Lumi teki rastat Elsan harjaan.
Tällainen leikki tekee iloiseksi, pimeä unohtuu ja hetken tuntuu kuin maailma olisi kohdillaan.
Arkihuolia ei kannata vielä mihinkään heittää. Arjen rutiinit pitävät meidät päivissä kiinni
Illalla on kahlattava lintulaudalle, on vietävä ruokaa valmiiksi. Tuulessa siemeniä putoilee maahan ja niillekin yön hämärissä on ottajansa. Aamulla pienet varpaanjäljet johtavat jonnekin, pesäkoloon ehkä. Ainakaan tänään se ei joutunut ketun evääksi. Jonkun tutkimuksen mukaan kettu ilmeisesti käyttää maan magneettikenttiä hyväkseen myyriä lumen alta pyytäessään. Se ei siis iloisesti sattumanvaraisesti hyppele lumihangessa vaikka meistä aamuteeven katsojista niin voi tuntuakin.

Tähän aikaan ei yhtään lintua laudalla
Aamulla kaikki on toisin!
Eläinten kanssa
voi haluta vain yhtä asiaa yhtäaikaa. Miten helpottavaa onkaan olla vain yhdessä paikassa kerrallaan. 
Nykyihmiselle se on välillä lähes mahdotonta. Voi meitä ihmisparkoja!

Ja jos kuitenkin voi olla vain yhdessä paikassa kerrallaan, niin eikö se tarkoita että maailmaa voi muuttaa vain omalta kohdaltaan? 

Pikku Brisha, uuden edessä
Brisha tuli paljon kauempaa, jostain toisesta maailmasta. Ehkä ihminen siellä oli vielä vaikeammin tulkittavissa. Ääni tarkoittaa pakenemista ja kova ääni pakenemista vielä vikkelämmin. Tärkeää on olla nopea reaktioissaan, tärkeää on syödä nopeasti ja kaikkea, tärkeää on selvitä hengissä päivä kerrallaan. Miten syvällä kaikki tämä ja paljon muuta voi olla pienssä katukoirassa. 

Nyshan kanssa tutkimusmatkalla, turvallisesti. 
Kuusenpersieeseen!
Miten hyvää tekee itselle nähdä nuoren pennun vilpitön uteliaisuus. Huomata miten sen taidot ja tiedot karttuvat, miten kokemus toisensa perään opettaa niitä elämisen taitoja. Ehkä tästä sittenkin selvitään hengissä!

Wau - mahtavaa .. miten niin kiellettyä?
Tuo on kuulemma ystävällinen. Ja vegetaristi. 
Lintulaudan tarkkailijat
Lajitoverit puhuvat samaa kieltä
Yhteensulautumista leikkien jälkeen
Hymyilevä Apollo
kannattaa aina silloin tällöin kaivaa esiin ja lukea. Eino Leino oli vain parikymppinen kirjoittaessaan nuo yli 30 säkeistöä reilut 115 vuotta sitten. Suvaitsevaisuus, lähimmäisenrakkaus, optimistinen usko ihmisen hyvyyteen. Ei niissä liene mitään pahaa?

" Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk' ei aina esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä; ... 

Kirkkaina päivinä lumikin on puuteria ja taivas sininen.
Kuuntelemisen taitoa

Paistakoon viisaus meille kaikille, lajista riippumatta