tiistai 11. marraskuuta 2014

Syyskylvyissä

Mikä tämä on, tämä tällainen vuosi
jossa selvää ei ole edes vaatteiden kuosi?

Marraskuun vesisateessa

Ei jaksa päivään aueta harmaa aamu
askelein raskain laahustaa jokainen haamu
edessä valoton päivä, on ajatus raukea
jäinen pimeä maa, ei mielikään aukea. 

Kun esi-isät loivat marraskuun
se oli jo merkki vuodenajan muun.

Silloin kuolon kuussa maan kasvit meni martaalle
Nyt satatuntinen sade ajaa meidät hulluuden partaalle!

Kirkasvalolamppu kello 13: ssa!
Niin pimeää ja mustaa, pitkiä öitä.
Kai ne kirkkaaksi kääntyy, tulee tähtien vöitä?


lauantai 1. marraskuuta 2014

Reunalle heitetyt

Miten tämä marraskuu voi tuntua niin pitkältä? Juurihan se alkoi eikä loppua ole vieläkään näkyvissä.

Valevaloa
Kaamoksen tuulikaapissa ajatukset karkaavat, kulkevat aivan omia polkujaan. Mikä ihmeen voima on heittänyt ihmisiä tänne reunamaille? Tavarat jäätyvät maahan kiinni, luihin tuulee eikä viimetalvista pipoa löydy mistään, aamulla ihmettelet ajatukset raskaina miksi yö on yhä täällä. Tarvitset jalkaasi paksut sukat, mutta ne eivät mahdu kenkiin.

Tänäänkään emme tavanneet muita
Aamuhämärissä talutat hevosia routaisia polkuja pitkin. Nuoret hevosetkin kävelevät varovasti, lyhyin askelin. Käsiä palelee eteläisten maiden ihmisille tarkoitetuissa hanskoissa. On koitettava pysytellä keskellä vaatteita ettei kylmä mahtuisi kylkeen kiinni. 

Lintukotoonko?

Onko siitä vain kuusi viikkoa kun ne pääskyperheen kakkospojat lähtivät? Miten tässä taas kävi näin. Olisiko se mahdollista: seurata vaan linnunrataa ja matkata muuttolintujen mukana lintukotoon?

Suomalaisen kansanperinteen mukaan lintukoto sijaitsee taivaan ja maan yhtymäkohdassa 
Pienen ajatusten suoman hetken kaikki on toisin! Kuljetat hevosia keveissä vaatteissa, lempeä tuuli mukanasi. Hevoset ovat notkeita, ne kulkevat joustavin askelin, niiden karva on lyhyttä ja silkkisen pehmeää. Maa jalkojen alla on lämmin ja kenkiin lentävä hiekka valuu heilauttamalla pois.  Aurinko lämmittää selkääsi kun siirryt iltapäivällä patiolle levähtämään. Ympärilläsi muiden samankaltaisten puheensorina. Ehkäpä lasissasi läikehtii jumalten juoma. Eksoottiset ja värikkäät linnut visertelevät auringon laskiessa.

'Arktinen persoonallisuus' iskee kiinni 

Ilmeisesti jo roomalaisen historioitsijan Tacituksen mukaan, suomalainen on ollut sovussa ympäristönsä kanssa, muistuttanut ympäristöään. Ja niinpä minäkin yhtäkkiä havahdun marraskuisista haaveistani.

Patiolla istuessani tulee pimeä. Miten yöllä voisi tulla pimeä! Minä haluan valoisan Lapin yön. Jalkaani pitkin nousee jokin niljakas olento, joka on suurempi kuin päästäinen, sehän on tunturisopulin kokoinen! Hui kauhistus, minä haluan vain  hyttysiä, mäkäriä ja polttiaisia! Tavallisia hämähäkkejä, jotka liikkuvat viileässä hitaammin. Patiolla on muutenkin aivan liian kuuma!


Pohjolan oloihin sopeutuneet suomenhevoset odottavat emännän horroksesta heräämistä.
Heinäkello toimii vähäisemmässäkin valossa
Meillä linnut ovat sinisiä vain saduissa
Pohjoisen ihmisen persoonallisuutta luonnehtii erityisesti sopeutuminen vuodenkiertoon, mutta myös sopeutuminen kylmään,valoon, pimeään ja kosmiseen säteilyyn.* 

Hereillä talviunessa

Arkiset askareet pitävät päivänsyrjässä kiinni. Kovin paljoa ei voi tehdä, olkoon siis luontaista tyytyä vähempään. Valittaa saa, mutta kun tekee sitä vain aivan vähän ja itsekseen, niin senkin kestää.

Kiveäkin kovempi!
Tästä meitä ei pelasta kuin lumi, joka viipynee maassa kuusi tai seitsemän kuukautta.
Vuodenajoista haastavin: maa on kahdella karvalla. Sama uudestaan keväällä.
Vanhan sanonnan mukaan ihmisen mieli on silloin levoton. 
Se yltää juuri ja juuri aidanrakoon. Huomenna ei siihenkään.

Meitä reunalle heitettyjä on kuitenkin aika paljon.

Kalottialueella (60 leveyspiirin pohjoispuolella) asuu 10 miljoonaa ihmistä. Heistä puolet on suomalaisia. *

Talismaaneista parhain: aurinko. Vaikka vain heijastuksena. 

* -merkityt asiat olen poiminut rovaniemeläisen psykiatrin, Antti Liikkasen, teksteistä