sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Ja sitten me taas Lissun kanssa reissattiin

tällä kertaa naapuritunturiin. Edellinen reissu Lisan kanssa tuli tehtyä noin kaksi vuotta sitten kun matkasimme Pohjanmaalle lehmiä paimentamaan.  Olemme siis varsin kotona viihtyvää lajia!

Tänä keväänä päätimme ratsastusseurassamme järjestää Ruska Western Show-tapahtuman syyskuussa. Keväästä syksyyn on pitkä aika, näinhän uskomme aina keväisin. Sehän tarkoitti myös, että meillä olisi Lisan kanssa koko pitkä kesä aikaa valmistautua meille uuteen kokemukseen.

Siellä me sitten oltiin, tapahtumapaikalla
(kuva: Pekka Hänninen)
Keväällä odotetaan kesää
silloin kaikki on mahdollista, silloin on vilpitön pyrkimys tehdä kaikki odottavat hommat. Aikomukset ovat lähempänä toteutumistaan kuin koskaan aikaisemmin. Tosin leppeissäkin tunnelmissa luonnolla on kiire: pitää pariutua ja pesiä, kukkia, siementää, opetella lentämään. Meillä varttuneimmilla ja vakiituneillakin riittää kesäaskareita pihapiirissä ja työmaalla. Hevosilla on sitten aivan omat kuvionsa. 

Lisan kesään kuuluvat kaikki tärkeät laumatoimenpiteet. Priori nro 1. 
Sen lisäksi, että olen idealisti ja uskon, että hyvään kannattaa pyrkiä, olen myös optimisti. Uskon vakaasti, että koska valoa on 24 tuntia vuorokaudessa, niin on myös aikaa tehdä kaikki se keväällä aiottu. Vähintään siis tuo mainittu tuntimäärä vuorokaudessa. 

Minulle ratsastus on urheilua
ja kilparatsastus on huippu-urheilua. No,  miten sitten varttuneempi naishenkilö, jonka ratsastus sattuneesta syystä on viimeisen vuoden ajan ollut erittäin vähäistä ja muukin urheilu enemmän tai vähemmän hyytynyttä? Jalka ei singahda nuolen lailla mihinkään ja hikeäkin pukkaa vaikka olisi kuinka viileä ilma. Kylki on lytyssä toiseen suuntaan, jalat jäykät toisaalle ja keskivartalo etsii itseään. Eikä täällä oikein kuulekaan mitään. 

No se on vain tehtävä. Ratsastuskunto tulee vain ratsastamalla. Onneksi on tuo penkki, minkä päältä nousta satulaan! 

Katariinan kurssilla elokuussa mieli ja tunteet hyvässä sovussa
Lisan pitää kantaa paitsi itsensä, myös emäntänsä.
Emännän homma olisi tehdä kantamisesta
mahdollisimman kevyttä
Hevosille aika moni asia on helppoa, yleensä me ihmiset sitten vaikeutamme asioita, halusimmepa sitä tai emme. Olemme fyysisesti rajoittuneita ja mielikin meillä myllertää turhan monimutkaisesti aina välillä. 

Nyt veti kotiurheilijan vakavaksi.
Kaikki maailman väsymyskin makaa olkapäillä.
Valmentautumista? 
Selvää oli, että tuo mainittu 24/7 osoittautui tänäkin kesänä illuusioksi. Tiettyjä asioita ei voi nopeuttaa (varmaankin omaksi parhaaksemme). Oli siis otettava muut keinot käyttöön. Lisa taisi aavistaa tämänkin. 

Tällalailla vaan kevyesti, jalkaa toisen eteen ja ylös....

Kun ratsastuskunto ei siis riittäisi, tuli nyt huolehtia vain siitä, että elämä meillä molemmilla jatkuisi yhtä tasapainoisena kuin ennenkin. "Trail at Halter"- säännöt tutuksi ja ilmoittautuminen siihen.

Viimeisinä päivinä jännitystä tuli mukaan. Tapahtumaa edeltävä yö oli levoton, piti muistaa hengittääkin oikein! Mitä jos siellä on niin paljon polttiaisia, että tulemme molemmat ihan hulluiksi? Mitä jos traileri kaatuu? Mitä jos Lisan mielestä kaikki paikalla olevat ruunat ovat mahdollisia sulhaskanditaatteja? Mitä jos tuuli tempaisee hatun päästä? Ei ole olemassa sellaista asiaa mikä ei kauhistuttaisi, jos sitä miettii aamuyöllä.

Ja sitten menoksi!
Aamulla kaikki on onneksi aina toisin.
Ympärillä oma tukijoukko, joka rauhallisesti teki aamusta parhaan mahdollisen. Polttiaisia ei ollut, traileri kulki tasaisesti hyvän kuljettajan kanssa, Lisa ei tullut kiimaan ja hattukin pysyi päässä. Meille tuli siis oikein hyvä päivä.


... ja sitten se vasemman käden hanska.
Kyllä tästä hyvä tulee, varmaankin. 

Tässä juttelen Lisalle varikolla (en muista millä kielellä) ja tunnollisesti
se asettaa jalkansa samaan tahtiin kanssani
Halter-luokkien "verryttelyssä" tavoitteena oli saada Lisa kävelemään laahustamisen
sijaan. Tässä se astuukin hyvää pitkää käyntiä. 
Lisan työtodistuksesta: "kaikki annetut tehtävänsä radalla se
teki kiitettävällä ahkeruudella ja huolellisuudella, ja sen käytös työaikana
on ollut moitteetonta."
Viisaita sanoja

kuulen usein oppimestarini suusta. Kuten eräällä valmennustunnilla tässä muinoin: "Sinulla on niin hieno hevonen, että voisit nousta sen tasolle kun ratsastat sitä." Siihen on nyt tahto ja pyrkimys.

Kiitos siis sinne minne se kuuluu: kiitos Lisalle, hienolle hevoselle.
Ja kiitos meille kaikille muille, asiassa mukana kulkeville.




sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Limbo, suomalainen hevosyrittäjä


Lopuillaan olevalla viikolla on vietetty mm. yrittäjän päivää suomalaisen yrittäjän kunniaksi sekä suomenhevosen juhlaviikkoa, joka ohjelman mukaan päättyi muutama tunti sitten. Minäkin ehdin vielä tunnelmaan mukaan, tosin yhdistäen nämä molemmat.

Kaikki alkoi aitojen uusimisesta
tänä kesänä. Alpo on tehnyt isoa urakkaa, hakenut riukuja metsästä, parkannut ne, sovittanut teräsjalkoihin, juntannut maahan ... vielä on vanhan aidan purku edessä.

Apulaiset ovat innokkaita vaikkakin vähän vasenkätisiä
Entinen aita kesti noin 12´vuotta, kaikki sateet, tuulet ja lumenmyräkät, muutamat jyrsimiset ja olisiko joskus joku vähän hipaissut kavioillaankin. Ja aidan uusimisesta nousi mieleen näiden vuosien aikana ne kaikki meillä työtä tehneet hevoset. Kuinka suomenhevosia oli joskus asiakaskäytössä enimmillään seitsemän. Nyt alkuperäisestä suomenhevoslaumasta on tallissa Limbo, ruunaporukan viimeinen. Tosin kaksi reipasta, myöhemmin tullutta tammaa edustaa samaa rotua vielä.

Tervolan poikia
Hilton Kilinän varsa, vuonna 1998 syntynyt suomenhevonen muutti meille nelivuotiaana untamona. Mutta kun emänemänä on Huli-Bingo, kahdeksan varsaa Tervolassa tehnyt tamma, niin eihän tyttärenpoika voi muuta olla kuin täysverinen suomalainen. Emä Hilton Kilinä on niinikään toiminut asiakaspalvelutehtävissä Rovaniemellä vuosikausia.

Voi pojat!

Millainen on suomalainen hevosyrittäjä? No se on työteliäs, vaatimaton, aika hiljainen ja sopuisa. Vilpitön ja avoin, joka ei tiedä maailman pahuudesta mitään. Joka lähtee töihinsä aina samalla tavalla ihmiseen luottaen, uskoen johonkin yhteiseen toimintaan.

Sellaisena se suomalainen hevonen saa ihmisestä parhaat puolet esille.

Monessa mukana, kaikkien kanssa



Ei sillä tehtävällä niin suurta merkitystä, se homma tehdään mikä kulloinkin on tarpeen.

Nuorten opetusta


Lapsenlikkana yötarhassa
Asiakkaita kesällä ja talvella

Tuhansia rekiasiakkaita ja satoja ratsastusasiakkaita. Kaikki vähän eri kieltä puhuen, mutta onneksi suomalainen ymmärtää eri kulttuurin edustajia. Kaikkina näinä vuosina vain kerran Limbo toi asiakkaan jängän reunalta umpihangesta omatoimisesti takaisin tallin pihaan. Espanjalaisen asiakkaan mielestä "hevonen ei halunnut lähteä". Emme koskaan kysyneet Limbolta sen tarkemmin asiasta.

Omassa porukassa, osa-aikaisissa hommissa

Limbo on nyt 16-vuotias ja on saanut pari vuotta olla helpommilla töin. Hieman kremppaa takajaloissa, mutta kenelläpä ei olisi kaikkien hommien jälkeen. Onneksi hevostilalla on sosiaaliturva kunnossa! Ei tarvitse murehtia tyhjänpäiväisiä asioita, voi keskittyä hyvään elämään. 

Syvää ja aitoa ystävyyttä, edelleen
Ja niin niistä koulutetuista nuorista kasvaa rinnalle aikuisia hevosia
Tämäkin kesä on ollut ihan hyvä kesä. Ainakin suomalaisen mielestä.