lauantai 21. kesäkuuta 2014

Muistiinpanoja mikrokosmoksesta

ja muita kesäkuulumisia
Mikrokosmoksen ihminen on jo antiikin ajoista toivonut maailmankaikkeuden olevan jotenkin järjestyksessä. Sen ajattelutavan mukaan kaikki elämän tasot toimivat saman mallin mukaan. Omassa pienessä pihapiirissä maailmaa mielellään katselisikin siihen uskoen vaikka se ei ihan totta olisikaan.

Näkökulma (kuva. Pekka Hänninen)
Hidastuvat askeleet 
Kotipihan muutokset ovat pieniä, mutta merkityksellisiä. Nyt koitti se kesä ettei lampaita enää voikaan viedä saareen, rehevä pajukko epätasaisine polkuineen on liian haastava vanhoille nivelille ja hieman jo hitaalle mielellekin. Voiko lampaalla olla dementia? En minä sitä tiedä, mutta kun kotipihallakin on koordinaatit välillä hukassa, ei parane ottaa riskiä vanhojen ystävien kanssa. Kohta on aika siirtyä makrokosmisille poluille, jossa risukot ei menoa haittaa.

Kun taivas putoaa
niin silloin kai yhteiskuntakin sortuu. Ajatukselta ei voinut välttyä kun kanalasta siirrettiin laumasta iso osa uuteen kotiin. Ensimmäisessä lastauksessa lähtivät molemmat kukot ja enemmistö kanasista. Hysteria oli valmis eikä tarvittu kuin yksi kana, joka henkensä hädässä huusi toisille taivaan putoavan kaikkien niskaan.

Tällä kertaa se ei kuitenkaan pudonnut ja kaikki siiveekkäät saatiin onnellisesti siirrettyä uuteen elinpiiriin Seijan luokse Tippavaaraan. Tähän päätökseen vaikutti yhden ympyrän sulkeutuminen: ensimmäisestä kanalaumastamme toistakymmentä vuotta sitten kuoriutunut musta kanarouva (väriäkin vaihtanut Vanha Rouva) siirtyi edellisellä viikolla taivaallisille orsille.

Vanhan rouvan lapsuuskuva
Vanhojen tansseissa nuoret edellä
Talliaamut ovat edelleen sitä parasta aikaa, talliin ei ole koskaan vaikea tai ikävä mennä. Päivänvalon lisääntyessä pääsimme jälleen aamuratsastusten rytmiin, jolloin satulassa ollaan seitsemän jälkeen.
Kuva: Pekka Hänninen
Ikävuosien myötä myös emännän askel ja ajatus kulkevat välillä omia polkujaan. Viime syksyn maahansyöksy on verottanut ratsastuksia. Polven siteet alkavat olla yhteenliimautuneet, mutta piuhat polven ja pään välillä vaativat vielä uudelleenvirityksiä ja apuja, ihmisiltä ja hevosilta. Onneksi virittäjät ovat lähellä.

Ihanat ruskeat ruunat, Bruno ja Martti
Ruotsalainen laina-Bruno, omat korkeakoulunsa aikanaan käynyt, on ollut luotettava työkaveri koko ajan. Ei tule mieleen sellaista asiaa mitä ei olisi voinut vanhan herrasmiehen kanssa tehdä, olivat omat jalat missä tilassa tahansa. Miten ne ruotsalaiset aina osaavatkin niin hyvin?

Martti - ratsastajan herkkyysmittaaja
ja painoapujen erityistarkkailija
(kuva: Pasi Hiltunen)
Minuutti tai kaksi Martin selässä, ja mittarit on kalibroitu. 

Blondi polvenparantaja
Oikeastaan ei siis mitään uutta keskiyön auringon alla, mutta ehkä juuri siksi niin rauhoittavaa. Oman fysiikkansa voimalla Lisa antaa anteeksi ratsastajan tekniset virheet, mutta mielen harhailuja ei. Maalaistytön mielestä hommassa pitää olla järkea.


Lisa, oikea country-tyttö ja tiimityöläinen
(kuva: Pasi Hiltunen)
Jotain samaa on tehty joskus aikaisemminkin, suitsetkin näyttävät olevan samat.

Doris v. 2009,  samanikäisenä kuin Lisa nyt, 6-vuotiaana
Ratsastajan apujen tarkistamista jo toisessa polvessa!
(kuva: Pasi Hiltunen)
Keskikesän juhlaa 
vietettiin tänä vuonna sade- ja lumikuurojen välissä. Aamuratsastus tehtiin raikkaassa ilmassa, kuivin jaloin ja ilman hyttysiä. Hieno juhla-aamu!

Kuva: Ellu Isola
Otetaanpa tuoreita näkökulmia tähänkin kesään - avoimin mielin
Kuva: Pekka Hänninen