torstai 13. helmikuuta 2014

Tavallisessa maailmassa

kuulostaa melkein kuin taivaallisessa maailmassa. Sellaiseen päivään tässä pikkuhiljaa kai herää.
Ei talvipesään päivä paistanut eikä kuu kumottanut.
Kun talvipesässä on hengitysaukko,sitä pysyy elossa ja voi sitten kuvitella miltä se ulkopuolella oleva, taivaallinen maailma oikein näyttääkään.

Sehän voi olla vaikka tallainen

Kyllä nyt kannattaa nousta ja tehdä kaikki se, mitä on viimeiset pari kuukautta jo hyvin meinannut tehdä. Nyt on aika kuntouttaa paitsi itsensä, niin kaikki hevoset myös ja siinähän se samassa paranee koko maailma.

Lännensatulat ovat painavia, sen tiedän kyllä yli 15 vuoden kokemuksella. Samalla mietin miten paljon pitääkään kävellä, jos ensin hakee hevosen, kantaa varusteet varustehuoneesta, harjaa ja satuloi hevosen, kävelee kentälle ja nousee selkään. Oi voi. 

On tehtävä kuten lentokoneessakin sanotaan: huolehdi ensin pelastusliivi itsellesi. On lähdettävä liikkeelle ihan itse.

Portinvartijat seuraavat innokasta kuntoilijaa.
Suhteellisen syyttömän näköisiä, vaikka ovat juuri kiskoneet veräjän
ylimmän puomin irti. joka näkyy vasemmalla maassa. Myös langoilla on uusi järjestys.

Kauas, ja joskus lähellekin on pitkä matka

Lumikengät ovat jo tutut ja kulkukaveri innokas seuralainen. Metsä on hiljainen ja merkkejä täynnä.


On tehtävä uusi polku, vanhaa ei enää ole.
Ajatukset pääsevät kauaksi, matka taittuu hiljakseen. Reisissä painaa talvi-iltojen myöhäisleffat ja vyötäröllä tuntuu nautittu viini. Tästä se on nyt kuitenkin kuljettava, jos mieli perille päästä.

Hyvin ehtii tutkia teerenkieppiä, vauhti on tutkimusmatkailijallekin sopiva

Näillä poluilla ovat hevoset kulkeneet, paljon syvemmässäkin lumessa. Tiedän miltä tuntuu istua satulassa ja antaa hevosen liikkeen viedä mukanaan. Kyllä neljä jalkaa on aina neljä jalkaa, kun matkaa mitataan.
Ehdinkö vielä näille lumille? Enköhän kun kiirehdin ja nostelen omia jalkojani reippaammin.

Nyt jo ollaan takaisin!
Hevonen on hevonen ja ihminen on ihminen

tässä tavallisessa maailmassa. Ja kyllä siitä hyvä tulee kun molemmat huolehtivat osuutensa. 

 Kuntoilu on helppoa ilman ratsastajaa!