Sateen varjossa

on tullut vietettyä viimeinen vuorokausi. Aluksi tutut vilkaisut sisältä ulos, nopeat analyysit mitä tärkeää taas jääkään tekemättä. Olisiko ollut vähän kireää harmitustakin ohimoilla.

No, nyt se sataa sen minkä tarvitsee, sanoo suomalainen itselleen kun muitakaan ei ole lähellä. Ulos lähtiessä piti kuitenkin mulkaista kissaa: paljonko lienee sitä heinää syönyt!

Tiirailua erilaisten lasien läpi

Täysillä maahan asti

Tuttu maisema muuttuu 
kun sitä katsoo toisesta näkökulmasta. Ilmatieteen laitoksen mukaan näkyvyyttä on nyt yli seitsemän kilometrin verran. Päätän katsoa lähemmäksi.

Kukaan ei voi juoda määräänsä enempää

Kivelle karauttanut tarttuu oljenkorteenkin

Varjo sateessa

Sade kirkastaa värit
osaahan se tehdä sateenkaarenkin. Huuhtelu voi joskus olla voimakastakin, mutta se on hyvästä kunhan ei unohdu liottamaan liikaa.

Jotenkin on mukava varmistua siitä, että musta tosiaankin on mustaa ja valkoinen valkoista eikä mikään mustavalkoista.

Veden kiertoa
ei usein tule ajatelleeksi. Mistä merestä tämä vesi haihtui, kiersikö se pohjavetenä jossain, käväisi taas meressä, haihtui ja kerääntyi sateeksi pohjoisen taivaalle?

Sitä miettiessä taidan taapertaa sisälle.

Koiranilma, kuka sen keksi? Ei koira ainakaan,

Vielä hetki pidetään sadetta ranchmanin kanssa, kohta kirkastuu