sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Sinistä Joulua!

So this is Xmas
And what have you done
Another year over
And a new one just begun
And so this is Xmas
I hope you have fun
The near and the dear one
The old and the young



A very Merry Xmas
And a happy New Year
Let's hope it's a good one
Without any fear

(John Lennon, 1971)

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Todelliseen talveen

ollaan hyvää vauhtia menossa. Viime yönä Sodankylässäkin mitattiin yli - 30 ° C:n asteen pakkasia ja
lunta meillä on nyt ollut jo monta viikkoa.

Marraskuun alun hetkiä, mielen maisemaa
Kaksi vuotta sitten, marraskuun puolessa välissä postasin oheisen kirjoituksen kuvineen. Vuosisadan myöhäisin ensilumen tulo. Tänä vuonna ollaan kai ainakin tilastojen mukaan oikeassa ajassa, tietysti paikasta riippuen.


Parempi lumi maassa
kuin vetenä pilvissä.  Päivää se valaisee ja muokkaa tutun pihan toisennäköiseksi. Virallinen lumensyvyys on nyt reilu 30 cm, mutta kyllä sitä paikoitellen yli polven on. Mittasin oman jalan maasta polveen ja 50 cm tuli mittaa, kengät jalassa.

Selkäännousua varten tarkoitettu penkki on ollut tauolla muiden mukana.

Marraskuu tarkoittaa kuukautta, jolloin ruohokasvit kuolevat, ovat martaina. Tähän marraskuuhun mahtui nopeita säänvaihteluita ja alati muuttuva maisema. Vähän kuten naisen mieli. 

Päivän virallinen pituus nyt noin 3 tuntia.
Seuraava täydenkuun aika on joulua edeltävällä viikolla. 
Paluu huoltoasemalle

Syyskuussa poikki napsahtaneet polvensiteet ovat saaneet kavereikseen ympäröiviä tukilihaksia ja liikkuminen on suoralla jo kutakuinkin normaalia. Tavallaan treenikausi on nyt siis korkattu, alustahan se taas piti aloittaa. Mutta kun riittävän monta kertaa aloittaa, niin kai sitä joskus perillekin pääsee? Tai lähelle ainakin.

Kärsivälliset treenikaverit
  
Kentällä oli eilen lunta riittämiin, kahlasi sitä sitten kahdella tai neljällä jalalla.

Jahas, jotain on tekeillä
Paksulainen narun molemmissa päissä. Tästä se lähtee...
Muutama hetki riittää, jatketaan toisena päivänä!

Korkealle ja kauas

ovat tavoitteet. Ja jos ei niin valtavan korkealle, niin satulaan ainakin.
Ja jos ei niin tavattoman kauas, niin lähimetsään ainakin. Ihan kohta.

Ja aina vain, taivas olkoon rajana. Ei yhtään sen vähempää.


maanantai 21. lokakuuta 2013

Lokakuu vaihtaa värejä


Värit vaihtuvat päivänvalon vähenemisen myötä. Luonnossa arktiset eläimet vähentävät melaniinin eli tumman väriaineen tuotantoa kun päivänvalo lyhenee. Silloin turkista tai höyhenistä häviää väri ja ne muuttuvat valkoisiksi. 
Tähän aikaan vuodesta ajatukseen on jotenkin helppo samaistua.

Syyskuun lehdissä on vielä värejä.
Nämä korvalliset eivät vaihda väriä, mutta turkkiin tulee tuuheutta.
Ihanaa ilmaa!
Syksyllä ja talvella tarvittavaa lämmikettä valkoiseksi muuttuvat eläimet saavat karvapeitteeseen myös ilmasta. Talvipeite on tuuheampi ja karvat pidempiä kuin kesällä, mutta myös tilaa karvoissa on enemmän. Melaniinin tyhjä paikka täyttyy ilmalla, joka on hyvä lämmöneriste.

Metsäjänikset, lumikot ja naalit, kiirunat ja riekot, kärppäkin hännänpäätä lukuunottamatta muuttuvat valkoisiksi. Me muut vain haalistumme hiukan.
Rapakko palaa illan auringossa

Viimeisiä värityksiä

ennen valkoista kautta. Nyt on ollut hitaampia hetkiä käytettävissä ja kuviin sai vielä lokakuun alkupuolellakin lämpimiä värejä. Ja missäpä niitä muualta olisi etsinyt kuin hevosten läheltä.

Toisia iloisesti eteenpäin
Ja toiset iloisesti eteenpäin
Kentälaidalla kenottaen ja sananmukaisesti jalkapatikassa lähimetsään. Hitaasti.

Maastonvetäjä takahevosena, tosin ilman hevosta
Pieniä tekoja, isoja asioita

Fyysisten rajoitteiden puitteissa liikkeet ovat olleet rajoitettuja, mutta niistäkin jotain oppii. Askeleen hidastuessa ajatus nopeutuu - vai miten se oli?

Kipu nilkassa, ortoosituki polvessa, vesikarpalot silmissä ja kädessä kamera.


Seurustelua tämäkin: lehmäpaimen tutustuu lammaspaimeneen.
Hauskoja asioita on ympärillä ja pienen matkan päässä niitä on vielä enemmän. Merikään ei ollut vielä jäässä! 

Kuuluisia jalanjälkiä, opintomatkan hienointa antia
Toisenlaisia jälkiä

PUNAINEN KÄÄNTYY

siniseksi ja yö on jo voittanut päivän. Oma mieli taitaa kulkea hitaammin eikä onneksi havannoi kaikkea niin ripeästi. Pitää ottaa päivänvalosta se minkä voi ja laittaa pimeässä valot päälle. 

Pimeiden iltojen ilo.

Seuraavat kuukaudet sitä sitten ihmetellään kaikkea hämärää ja sinistä. 
Olihan unikin laulussa sininen.

Kuu tänä aamuna 21.10. - aurinko ei pääse enää noin korkealle.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Vapautettu, täysinpalvelleena

Jojo 21.7.1989 - 3.10.2013


Kaksi vuotta sitten juhannuksen kirjoitin näillä sivuilla ystävästäni Jojosta  .
Siitä tekstistä ei tarvitse mitään muuttaa, siihen tuli vielä kaksi kokonaista kesää yhdessä vietettäväksi. Nyt on sitten muistojen aika, onneksi niitä hymyn huulille nostavia muistoja on todella paljon. Takana 15 yhteistä vuotta, niistä 11 asiakaspalvelutehtävissä.

Matkailun monitoimipolle
Tuhansia rekiajeluasiakkaita, satoja maastoasiakkaita (vai enemmän?), satoja ratsastustunteja, talutusratsastusta, vankkuriajeluja. Aloittelevia ratsastajia, kokeneita ratsastajia, ensikertalaisia, tauolta palaavia, miehiä, naisia, pitkiä, lyhyitä, nuoria ja vanhoja.
Kun tarvittiin johonkin erityistehtävään joku hevonen, se oli Jojo. Tai matkailukuvauksiin joku hevonen, se oli Jojo. Turvallinen, luotettava ja huumorintajuinen.

Rekiajeluista Jojo sai luvan jäädä pois 2000-luvun puolivälin jälkeen sen massamatkailua kohti tuntemansa inhon vuoksi. Maastoretkiä se teki aivan viimeisiin vuosiin saakka.

Poikaporukassa
Laumassa Jojo on ollut aina helppo hevonen eli sen on voinut laittaa tarhaan kenen kanssa tahansa. Alkuun esitetty suuri machomainen ego oli yleensä päivän tai kahden päästä sitten jo tasaisempi. Siitä tuli rauhaisasta rinnakkainelosta nauttiva ruuna.

Kaveri loppuun saakka, Limbo
Monivuotinen kumppani Teemu (toinen työmies) etualalla lounastauolla
Kaikkien ratsastama

Hevonen, joka saa ihmiset ratsastamaan hyvin, on äärettömän arvokas opettaja. Jojo oli tällainen hevonen.
Kesäkarva oli muutama vuosi sitten kiiltävä ja tukkakin hyvin!
Hevonen, joka sai ihmiset olemaan rohkeampia ja tekemään luottavaisin mielin uusia asioita. Hevonen, joka sai ihmisen uskomaan itseensä - siihen, että ihminen kykenee, hevosen kanssa ja hevosen tähden.


Jojo elementissään, kantaen itsensä ja ratsastajansa

Ja tarvittaessa tässä seisotaan sitten vaikka maailman tappiin saakka.

Huumoria unohtamatta ...
Meitä on aika monta, jotka vielä vuosienkin jälkeen muistelemme kuinka hevonen voi laittaa ihmisiä 6 - 0. Kaikessa vilpittömyydessä. Ihan taatusti sai sitä mitä millonkin tuli tilattua.

Hoh-hoijaa saattoi Jojo sanoa. Tekipä ratsastaja sitten mitä tahansa.
Arvokkaat asiat
säilyvät sydämissä ja niiden ainutkertaisuuden ymmärtää.

Tällaisena me Jojon muistamme: töistä palaamassa, tyytyväisenä ihmisen vierellä kulkien.
Lopuksi, hyvä ystäväni Jojo
tänä kesänä yhteisen jäljellä olevan ajan pystyi vaistoamaan. Tänä kesänä ratsastin aika paljon maastossa pitääkseni Jojon mahdollisimman hyvässä kunnossa. Minulle jäi tunne, että ne olivat meille molemmille hyviä reissuja. Siellä tuli sovittua muutama asia myös sen pahan päivän varalle.

Nousin satulaan viimeksi reilu viikko sitten - pitihän alla olla se luotettava hevonen, joka ei hämmästy vaikka ratsastajan jalka on paketissa. Siinä tuli sitten kokeiltua kaikki askellajit ja molempien mielestä kaikki sujui hyvin.
Työmiehen tavoin, vielä päivää ennen lähtöä tällä kuluneella viikolla Jojo otti viimeisen ensikertalaisen selkäänsä. Se tutustutti vielä yhden uuden ihmisen erilaiseen ulottuvuuteen, yhteistyöhön hevosen kanssa.

24 vuotta, 2 kuukautta ja 12 päivää. Se on hyvä ikä työtä tehneelle hevoselle. Näinä yhteisenä 15 vuotena Jojoa varten ei ole koskaan jouduttu kutsumaan eläinlääkäriä, ei kertaakaan. Nyt tuli sen aika.

Nyt olet vapaa 

torstai 3. lokakuuta 2013

Kesätunnelmaa syksyllä

Sain jälleen kerran mahdollisuuden sukeltaa Pasin kuva-arkistoon ja palasin kuvien kanssa syyskesän tunnelmiin. Syyskuun alun kurssilla oli aurinkoa, värejä, lämpöä, hymyä ja hitunen haikeuttakin kuten syksyn kynnyksellä kuuluukin olla.

Kurssilaiset keskusteluissa, Bruno ja Martti
Tytöt ja Jojo
Pojat ja Mari
Mikä meitä koskettaa, liikuttaa? 

Usein ihmiselle pelkästään kahden eri raajan liikuttaminen eri suuntiin on ylivoimaisen vaikeaa. Saatikka sitten torson pitäminen paikoillaan, yhden raajan hidas siirtyminen aavistuksen verran taaksepäin kahden tehdessä toistuvaa liikettä toiseen suuntaan ja yhden pysyessä stabiilina paikallaan. Se tuntuu olevan jo korkeampaa tiedettä.

Hevonen puolestaan tekee kaiken sen - ja paljon muuta - kevyesti, ennen kuin ehdit edes huomata.


Ollaan näytillä
Ollaan kuulolla
Monelta kantilta
oivalluksia lisätään. Tietoa on paljon, tunnetta on paljon ja ymmärrys on toivottavaa.

Elsa etsii itseään
Ellu ja Elsa
Keskustelunurkkauksessa, ei kuitenkaan nurkassa
Mari ja Bruno preerialta tulossa
Omille teilleen menossa
Maisemaa kannuksilla tai ilman 
Teoriatunnin paikka
Muuttuvassa maailmassa
ei onneksi kaikkea tarvitse muuttaa. Vahva pohja tulee ajan myötä ja vain sellaisen päälle voi rakentaa uutta. Näistäkin kuvista löytää jo historiaa. Kiitos Pasille jälleen kerran oivaltavista kuvista.

 Ei tarkoitettu tukehduttaa opea!

Kukapa ei Martin kanssa haluaisi tanssia?
Karjapaimenilta tulee sanonta "cows make better horses" ja se on todeksi havaittu. Yhtä vakaasti haluan uskoa, että "horses make better humans".

PS. Sitäpaitsi tämä kaikki on kovin trendikästä. Sitran trendilista 2013 - 2014 julkaistiin syyskuussa. Siinä puhutaan mm. uudenlaisista hyvinvoinnin tarpeista, kuten kuulumisesta ja osallisuudesta, onnellisuudesta, mahdollisuuksista, hyvästä elämästä. Sitähän tämä on.



Kaikki kuvat on otettu syyskuussa 2013 Helinä Tuomikosken kurssilta Luostolan hevostilalla.