maanantai 12. maaliskuuta 2012

Maaliskuussa kaikki on mahdollista

Aamuaurinko saavuttaa keittiön ikkunan
Yhtenä aamuna se on jälleen totta. On valoisaa vaikka heräisi mihin aikaan tahansa. Aamuissa on aivan uudenlaista pehmeyttä ja valo leikkii pihan eri puolilla. Siirtyminen uuteen vuodenaikaan tapahtuu varovasti venytellen, nautiskellen.

Lisää hitaita aamuja
Tällaisena aamuna minä annan itselleni aikaa. Tallit on tehty, aamiainen on tulollaan, puhelimet on jätetty sisälle, kello on tiukasti hihan alla, tekemättömät työt jossain käsittämättömän kaukana. Tällaisia aamuja ihminen voi itselleen antaa.

Aamuaurinko kultaa ja lämmittää

Itse kenenkin ilo, oma onni kullekin 
Arkiset asiat uudessa valossa nostavat hymyn huulille ja silmät siristyvät valosta ja ilosta. Onneksi kevät aina tulee, kerta toisensa jälkeen!
Mainosolennot livenä
Vanha mainos nuorten silmin
Katsotaan läheltä, nähdään kauas

Mitäpä tässä, kotona ollaan 12.3.2012