maanantai 29. lokakuuta 2012

Kurkistus kentälle

Mitä hevoset tekevät ratsastuskentällä, jos ne ovat siellä ilman varusteita, ilman ratsastajaa? Ainakin eräänä lokakuun sunnuntaina ne pitivät hauskaa omassa porukassaan. Ei oltu tahmeita tai haluttomia ...

Hevoset kentälle ja kamera käteen
Porukassa liikkeelle
Lauma vauvasta vaariin: etualalla Bruno 20 -v, vieressään Tinttara 1,5 vuotta,
takana 4-vuotiaat sisarukset Martti ja Lisa
Lävistäjälle! Tai jotain...
Kattokaa - seison yhdellä jalalla!
Riekutaan kaikki eri suuntiin
Liikkeelle tammat mars!
Liikutaan vasemmassa kierroksessa....
.... ja sitten oikeassa kierroksessa
Takakaviot taivasta kohti
Jiihaa! Aina vaan uudelleen.
Hajotetaanko tämä halvatun portti?
Tulkaapa ympyrälle!
Laukataanpa vähän kootummin, ylöspäin...
Sitten samantien, kaikki olikin jo ohi. Mitäpä tässä sunnuntaina tämän enempää ähräämään. Hieman hengästyneinä mutta ei edes hikisinä alkoivat jo katsella tarhaan - siispä heinäpaalille hevosen mieli.


Ai nytkö me jo lopetetaan???
Nauttikaa hevosistanne! Arkisin ja sunnuntaisin.


perjantai 26. lokakuuta 2012

Kaamoksen aikaan


Pitkän, pimeän ja erityisen sateisen syksyn jälkeen toivotamme kirkkaat pakkaspäivät ja valkoisen lumen tervetulleiksi! Hevoset pääsevät taas piehtaroimaan ja puhdistamaan itsensä lumessa eikä tarvitse huolehtia mutaisista jaloista.

Marras-joulukuussa alamme pikkuhiljaa kaivella rekivaljaita esiin ja ajella rekireittejä heti kun lumitilanne sen sallii. Maastoretkiä teemme tilauksesta muutaman hengen porukoille, pääsääntöisesti viikonloppuisin. Kokeneet suomenhevosemme vievät turvallisesti ensikertalaisenkin metsäretkille.




lauantai 6. lokakuuta 2012

Play it again!

Nyt eivät auta suomalaiset sananlaskut eivätkä einon elämänviisaudet - nyt on niin harmaata, että tarvitaan loruja ja leikkejä! Tänään apua saa vain nurin-perin-maailmasta ja mikä-mikä-maan ajattelijoilta.

Lokakuun loruja

Körö körö kirkkoon,
papin muorin penkkiin ...

... ruskealla ruunalla...

Limbon kanssa illalla sillalla
Kiikkusillan päällä kiikutaan ja
siitä sitten liikutaan
Akka alla, tukki päällä
eiku akka päällä, tukki alla - mikä se on?
Virvon varvon venytellen
tuoreeks terveeks
vanhan nuoreks...
Jos lehmät lentäis
mekin lujaa mentäis!
... ja valkealla varsalla!
Tanssitaan mekin tähtien kanssa! 
Jos kerran lehmät lentävät, hevosten kanssa voi tanssia ja viulunsoittaja on katolla - niin eikö tuubansoittaja voikin olla rannalla?

Siksi lopuksi vielä yksi loru

Oman kotini portailta vain tuulen henkäyksen päässä
on Luojan luoma temppeli, avoinna joka säässä


Sinne tiensä elokuussa löysi myös tuubansoittaja-poika
istahda siis rannalle, kuuntele sydämen ääniä noita!




Solistina soittaa Harri Miettunen Tampereelta.

Kaikki ylläolevat oikeat kuvat: Pasi Hiltunen syyskuussa 2012, Luostolan hevostilalla.
Video (surkealla tekniikalla, mutta avoimin sydämin ja kostuvin silmin): Henna elokuussa 2012, Ahvenlammen rannalla, Luostolla.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Lisa, pieni lehmäpaimen

Viimeisen vuoden kuluessa hevoselämäämme on tullut uusi ulottuvuus. Vuosi sitten Ellu osallistui Doriksen kanssa karjakurssille, ja nyt oli nuorempien hevosten vuoro. Sisarukset eli Doriksen 4-vuotias veli  Martti  ja Doriksen 4-vuotias tytär Lisa pääsivät kanssamme tekemään tuttavuutta isojen lypsylehmien kanssa Överpurmossa, Pohjanmaalla.
Siellä se veli nyt on, roundpenissä lehmien kanssa
Sture ja Sabina Eden luomumaitotilalla on yli 100 lehmää ja siellä pidettiin Ed Dabneyn kolmas karjakurssi Suomessa. Tällä kertaa siis "avomaastossa", noin 4 ha:n laitumella.

Kauas on pitkä matka
Täältä kotoa matkaa tuli yli 600 km yhteen suuntaan ja nuorille hevosillemme se oli ensimmäinen näin pitkä reissu. Perillä meitä odotti hyvä palvelu ja saimme levätä ennen ensimmäisiä lehmätreffejä.
Lisan eka yö poissa kotoa
Iltakävelyllä Pohjanmaalla
Ensikatseita navetan takana
Lehmät olivat suuria. Ja niitä oli paljon!

Pohjanmaalla kaikki on suurta

En ole koskaan nähnyt näin montaa lehmää yhtäaikaa. Lisa puolestaan ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt yhtään ainoaa lehmää - joten oli kai sitten yhdentekevää, että ensimmäisellä kerralla laitumella niitä olikin montakymmentä!
Ystävällisiä, mutta myös päättäväisen uteliaita lehmärouvia tuli siis yhtenä rintamana kohti meitä ...
Hei, ollaanko me tavattu joskus?!


Työmoraalia puolin ja toisin 
Näillä kursseilla tutustutaan karjapaimenten ranch-työskentelyyn, tarkoituksena ei ole harjoitella karjalajeja kilpailumielessä. Aikaa käytetään hevosen ja ihmisen yhteistyön parantamiseen, hevosen tulee olla se paras työkumppani. Ihmisen vastuulla on luottamuksen säilyminen.
Ennen satulaan nousua tarkistetaan maasta käsin
hevosen halukkuus toimia työkaverina.
Nuorille hevosillemme tuli näinä päivinä paljon uutta. Joka päivä matkattiin autolla yöpaikasta työpaikalle ja takaisin eikä lastausta tarvinnut harjoitella. Joka päivä piti seisoskella porukassa tai yksin, liikkua porukassa tai yksin. Piti jaksaa odottaa ja piti jaksaa taas mennä. 
Lisa, isoksi kasvamassa
Lounaspaikassa ei valittamista
Tarvitaanko meillä karjahevosia? Ei ehkä karjanajoon joka päivä, mutta joka päivä tarvitaan luotettavia ja turvallisia hevosia. Hevosia, joilla voi ratsastaa erilaisissa paikoissa ja tilanteissa - ja katsella vielä vähän ympärilleenkin.
Lehmäpaimen katsoo
Ja se, että Lisa löysi toisena päivänä itsestään sen karjahevosen katseen, jolla lehmä liikkuu, on sitten se hymyn ihmisen huulille nostattava juttu!

Kotona sunnuntaina 2.9.2012
- rankka reissu, mutta tulipahan melkoisen hyvin tehtyä!
Karjakurssin järjesti Ranch Horsemanship ry 

perjantai 17. elokuuta 2012

Nyt on sen aika

ja se kesä onkin yhtäkkiä tässä. Mihin hävisivät ne päiväkausien sateet kun maa ei enää ottanutkaan lisää vettä vastaan, katosivatko kaikki inisijät lopulta parempiin suihin? 
Runsailla hyttysillä kasvatettuja
Jatkuvaa liikettä pihapiirissä, siiveniskuja, joita silmä ei havaitse. Kun itse murehtii kesän kylmyyttä, märkyyttä, lämmön puutetta, niin muualla tapahtuu koko ajan.
"Tuotakin pitäisi murehtia, mutta ei kerkiä", muistuvat yhtäkkiä mieleen oman mummon sanat.

Sinä kesänä 
hallaharsoja ei heinäkuussa tarvittukaan. Raparperit jotain muuta kuin tabloid-kokoa, lipstikka suurempi kuin kukaan meistä. Värit, muodot, äänet, aamun lämpö ja hämärtyvän illan haikeus.

Kaiken kasvua, käden ulottuvilla
Paljon on jaossa, koko ajan
Pohjoisen ihmiselle annetaan kaikkea paljon. Ei mitään vähäpätöisen haaleaa tai mautonta, ei mitään standardoitua.

Ei, täällä kaikkea tulee runsain mitoin, mieluiten kerralla. Alkukesän valoa niin, että silmiä särkee. Siinä valossa sitten haravoidaan kohmeista maata toppatakki harteilla täristen. Sitä ei nyt tarvitse muistaa kun aurinko polttaa kahtena elokuisena päivänä pohjoisen ihmisen kalpeat olkapäät.


Lämpötila muuttuu parikymmentä astetta kahden aamun välissä. Niiden väliin mahtuu myös paljon muuta, pohjoisen ihminen tietää sen.

Sillä välin ympärillä
toteutuu väistämätön, sydän on pakahtua sitä seuratessa. Vain pääskysenpoika tietää, miltä ensimmäinen siivenkanto tuntuu. 
Valkoinen ja sininen, pääskysen koti

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Eräänä heinäkuun iltana

Kesän edetessä
miettii välillä tapahtuiko tämä nyt vai edellisenä kesänä... oliko tämä kesä se kylmä ja sateinen vai mahtuiko siihen hyttysten lisäksi riittävästi valoa ja lämpöä?
Tuli kuitenkin havahduttua siihen, että aurinko jälleen laskee ja nousee.

Väinönputki haastaa pihamännyn
Lehtivihreän takana 
Hauskoja hetkiä, pieniä tapahtumia, suuria muutoksia
Pihapiirissä tapahtuu kaikenlaista, nyt nojailin kentän aitaan ja nautin näkemästäni. Onneksi vielä ei tule pimeää!
Siskoa ootellessa
Sisko ootellessa
Vuoroa ootellessa
Veljeä opettaessa
Veljeä ootellessa
Näille nuorille hevosille kaikki käy. Se mikä jo tiedetään, hyväksytään sellaisenaan ja se mikä on uutta, otetaan sellaisenaan vastaan ja siihen tutustutaan. Ei hassumpi filosofia.

Ratsastajaa ootellessa
Tässä ja nyt
Veljen vuoro
Hyttysiä torjuessa, homma hoidettu
Kuvaajan piti oikein miettiä, mihin kameransa kohdistaa...


Kasvamisen ennätyskesä

Kukat haastavat väinönputken, joka haastaa pihakoivun