Syksy sisälläni

Pohjoisen luonnon vuodenajat
Pohjoisessa vuodenkierto on aina rytmittänyt ihmisten elämää. Luonto on jatkuvassa muutoksessa, jolloin vuodenaikojakin on laskettu olevan kahdeksan. Entisajan asukkaille nämä vuodenajat määrittelivät mitä kulloinkin piti tekemän. Jokainen vuodenaika oli kai yhtä arvokas? Työteliäs varmaankin, mutta omalla paikallaan.

Syksyiset päivät, alkavatko ne hitaammin?
(Kuva: Pasi Hiltunen)

Ikuinen kesäkö?

Niin monesti haluaisimme vain hypätä kesästä toiseen, lomasta seuraavaan. Kulkisimmeko avojaloin aina?

Jos eläisimme lähempänä luontoa, varsinkin jos eläisimme luonnosta - olisko meidän helpompi ottaa vastaan myös se sateinen syksy ja vähenevä valo? Luonnonkierron syksyhän on tavallaan levon aikaa, sato on korjattu ja laitettu talteen ankaraa talvea varten, ihmisille ja eläimille. Nykyajan ihmistä puolestaan kiihkeästi tahdittaa lomaillun kesän jälkeen "aktiivinen syksy" - salit, kerhot, opistot täyttyvät kun haemme energiaa ja tehoa syksyn töihin.

Mihin ihmeeseen meillä on koko ajan kiire?

Kiireettömät kanat

Isommat kanat käyvät enää harvakseltaan ulkona, maa on kohmeessa ja niiden varpaita palelee. Ne ovat lopettamassa sulkasatoaan, muutama viikko sitten niistä osa oli lähes kaljuja. Niiden elintoimintoja säätelee pääasiassa valo ja syksy on sulkasadon aikaa.

Nykymaailmassa "luomukanat" pidetään elossa keskimäärin kaksi vuotta, tavalliset kanat ehkä noin puolet siitä. Niiden elinolosuhteita säädellään siten ettei katkoksia munantuotantoon tule, vaan ne munivat itsensä loppuun. Ajattelen meidän Helmiä, joka eli varmaan lähes 10 vuotta, ei tosin muninut enää, mutta oli muuten mukavan seurallinen kana. 

Onnellisia?

Kun ei ole nomadi paimentolainen eikä edes metsästäjä-keräilijä, on tutkittava sitä lähipiiriä mikä on. Minä siis jatkoin tutkimusretkeäni kanalaan.

7:n viikon kuluttua marinadissa?

Katsoin noita nyrkin kokoisia, reilun viikon ikäisiä kananpoikia (tai -tyttöjä?). Nykymaailmassa tällaiset kananpojat kasvatetaan kahdeksassa viikossa valmiiksi broilereiksi. Mutta minä ajattelen jo tulevaa kevättä kun nämä ensimmäisen kerran pääsevät ulos, maistamaan ruohoa ja kylpemään auringon lämmittämässä hiekassa. Voi sitä riemua!

Syksyinen luonto lopettaa kiireen

Ihminen tuntuu tarvitsevan luontosuhteen, myös tässä alati muuttuvassa maailmassa.
Syyskesän jälkeen tulee syksy, jonka jälkeen syystalvi, jonka jälkeen talvi, jonka jälkeen kevättalvi, jonka jälkeen kevät, jonka jälkeen kevätkesä, jonka jälkeen kesä.

Sopeutuuko nykyihminen luontoon ja sen rytmeihin?